RS 9/21: Suomi poikkeustilaan

Suomen hallitus kertoi viime viikon torstaina, että Suomessa alkaa maaliskuussa uusi rajoitusten aika, jota kutsutaan nimellä ”sulkutila”.
Sulkutila tarkoittaa sitä, että 8.–23. maaliskuuta suurimmassa osassa Suomea on runsaasti paikkoja suljettu. Samalla kun sulkutila tulee käyttöön, Suomeen julistetaan myös poikkeusolot.

Sulkutilaan liittyvät toimet tulevat käyttöön vain niillä Suomen alueilla, jotka ovat epidemian kiihtymis- tai leviämisvaiheessa.
Jo aikaisemmin voimaan tulleiden rajoitusten lisäksi Suomen ravintolat, kahvilat ja baarit suljetaan, yläkoululaiset ja toisen asteen oppilaat siirretään kolmeksi viikoksi etäopetukseen ja yli 12-vuotiaiden harrastukset keskeytetään.

Ulkona liikkumista ei Suomessa ainakaan toistaiseksi rajoiteta, mutta Suomen viranomaiset voivat tartuntatautilain nojalla sulkea yksityisiä tiloja laajemmin kuin ennen. Alueelliset viranomaiset voivat siis sulkea kuntosalit ja muut harrastuspaikat, kylpylät, saunat ja kauppakeskusten yleiset oleskelutilat.
Kauppoja ja peruspalveluja, kuten pankkeja ja kampaamoja, ei kuitenkaan voida sulkea.

Suomen sulkutila alkaa maanantaina 8. maaliskuuta ja päättyy sunnuntaina 28. maaliskuuta. Niiden tarkoitus on pistää uudet virusmuunnokset kuriin.

 

***

Ruotsissa ei poikkeustilaa

Myös Ruotsin hallituksessa ollaan varauduttu sulkemaan muun muassa kauppoja, ravintoloita ja kuntosaleja koronaepidemian vuoksi, mutta mistään sulkemisista ei ole tehty päätöksiä.
Ruotsin ravintoloissa, baareissa, kahviloissa ja yökerhoissa sallitaan ainoastaan pöytiintarjoilu. Tungosta ja jonotusta ei saa esiintyä ja pöytäseurueen enimmäiskoko saa olla neljä henkilöä.
Maaliskuun alusta lähtienkaikkien ravintoiden on suljettava ovensa viimeistään klo 20.30.
Kauppojen, ostoskeskusten ja kuntosalien kävijämäärä on Ruotsissa rajoitettu yhteen henkilöön per 10 neliömetriä. 6. maaliskuuta lähtien tavaratalojen maksimiasiakasmäärä rajoitetaan 500 henkilöön.