RS 7/25: Kiitos musiikista – Jukka Kuoppamäki
Jukka Kuoppamäki on yksi Suomen tunnetuimmista laulajista.
Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat muun muassa ”Sininen ja valkoinen”, ”Kultaa tai kunniaa”, ”Pieni mies”, ”Kiskot vievät etelään” ja ”Valtatie”. Kesällä 2023, yli 60 keikkavuoden jälkeen hän kertoi lopettavansa uransa.
Kuoppamäen elämäntyön kunniaksi järjestetään Tukholman konserttitalolla 15.maaliskuuta ”Jukka Kuoppamäki -kiitos musiikista”-konsertti, jossa iskelmälegendan kappaleita tulkitsevat muun muassa Pepe Willberg, Arja Koriseva, Anna Hanski ja Anna Kuoppamäki.
Jukka Kuoppamäki lennätetään Saksasta konserttiin todistamaan Ikimuistoista tunnustusta.
Perinteistä Ruotsinsuomalaisten päivää vietetään jälleen viikon kuluttua. Juhlapäivämäärä 24. helmikuuta osuu tänä vuonna maanantaille.
Tarjolla on suuri määrä erilaisia ruotsinsuomalaisten juhlapäivän kunniaksi järjestämiä kulttuuri- ja viihdepitoisia tilaisuuksia tunnettujen artistien tähdittäminä, esimerkiksi Anna Järvinen esiintyy Göteborgissa ja Dimitri Keiski Gävlessä ja Söderhamnissa.
Tarkemmat tiedot Ruotsinsuomalaisten päivän tilaisuuksista löytyvät RS-lehden ilmoitussivuilta.