RS 6/25: Kun neonvihreät hihat heilahtivat
Ruotsin Mello, Melodifestivalen-laulukilpailu, eli Euroviisujen karsinta pyörähti käyntiin viime viikonloppuna Luulajasta. Kilpailua isännöi SVT ja ohjelmassa oli kuusi todella korkeatasoista kilpailijaa, joista kolme pääsi finaaliin.
Mutta kuka varasti shown ja sai yleisön hurmioon? Kukas muu kuin Suomen Käärijä ja hänen yhteisesityksensä Jällivaaran suomalaistaustaisen Hooja-duon kanssa, villiten kuulijat Luulajassa lauantaina.
Käärijä eli Jere Pöyhönen esitti karsintojen väliaikanumeron yhdessä Hoojan kanssa. Ohjelmanumeron alussa nähtiin kuinka kolmikko kohtaa toisensa lumisessa talvimaisemassa ja kättelee.
Kun Käärijän ja Hoojan discokappale San Francisco Boy alkoi soida, Mello-yleisö puhkesi raikuviin aplodeihin.
Käärijä oli illan paras, suoraan finaaliin, miksi emme lähetä tätä Euroviisuihin? hehkutteli yleisö Melodifestivalenin Instagram-sivulla jälkeenpäin.
Käärijä teki vuoden 2023 Euroviisuissa historiaa sijoittumalla toiseksi Cha cha cha-kappaleellaan. Kilpailun voitti Ruotsin Loreen ammattituomarien äänillä, mutta yleisön äänet ja sydämet voitti Käärijä.
Suomenkielinen kappale ei ole koskaan sijoittunut Euroviisuissa yhtä korkealle. Maailman musiikki- ja mediaeliitti seuraakin nyt tarkasti Suomen euroviisukarsintoja (Uuden Musiikin Kilpailu, UMK) mitkä ovat Käärijän menestyksen ansiosta nousseet Euroviisujen ykkösliigaan.
Osaltaan oli myös Käärijän ansiota, että Ruotsin musiikkilistojen ykkössijaa vuosikausia hallinnut ruotsinsuomalainen laulaja Miriam Bryant rohkaistui levyttämään suomeksi.
Miriam julkaisi keväällä 2024 kappaleen Mustelmilla (Mi Amor). Syksyllä 2024 tuli ulos hänen toinen suomenkielinen kappaleensa Otan kii, jonka hän julkaisi duettona suomalaisen pop-tähden Isac Elliotin kanssa.