RS 6/23: Suomi-viihteen huiput ruotsin kiertueelle
Marita Taavitsainen on yksi suomen tunnetuimmista iskelmälaulajista ja kuulunut suomalaisten naisartistien tähtikaartiin jo vuosikymmenien ajan. Hän voitti Tangokuningattaren tittelin vuonna 1995.
Nousu iskelmätaivaan huipulle tapahtui vuonna 1998, kun Marita voitti Syksyn sävel-kilpailun kappaleella Andre, joska tuli jättihitti.
Tätä seurasivat menestysalbumit Salainen puutarha ja Yksi ainoa katse.
Palkittu naissolisti on vuosien aikana kiertänyt tuhansia tanssilavoja ja tehnyt lukuisia konserttiesiintymisiä. Ruotsinsuomalaista tanssiyleisöä Marita saapuu viihdyttämään 5. toukokuuta, paikka on Eskilstunan Barvagården.
Iskelmälaulaja Jukka Eskelinen sekä tangokuninkaalliset Saska Helmikallioja Jaska Mäkynen ovat suomalaisen iskelmän tunnettuja nimiä ja tanssikansan viihdyttäjiä. Nämä kolme miestä ovat lyöttäytyneet yhteen, ja saapuvat maaliskuussa esiintymään ruotsinsuomalaisille.
Kyseessä on konsertti nimeltä Kultaiset vuodet, nostalginen tunnelmapala kultaisilta vuosilta. Kolmikko tulkitsee Olavi Virran, Junnu Vainion, Tapio Rautavaaranja Reijo Taipaleen levyttämiä lauluja. Säestyksestä vastaa Legenda-orkesteri Seppo Rehnströmin johdolla, juontana toimii Jarmo Itkonen.
Marita Taavitsainen & orkesteri:
5. toukokuuta Eskiltuna Barvagården, tanssi-ilta. Konsertti Kultaiset Vuodet – Jukka Eskelinen,
Saska Helmikallio ja Jaska Mäkynen:
10.3. klo 18.00: Kortedala Forum, Göteborg
11.3. klo 15.00: Skövde, Finnhovi- illalla tanssit klo 18.00 J.Eskelinen & Onnenkulkurit
12.3. klo 15.00: Carlforsska Gymnasiet, Scenen, Västerås