RS 50/17: Suomen kansaa yhdistävät hetket
Suomen 100 –vuotisjuhlavuosi alkaa olla lopuillaan. Tämän viikon lehdessä on monta ruotsinsuomalaisten Suomi 100 -juhlista kertovaa juttua. Ruotsissa on järjestetty valtava määrä juhlia Suomen merkkivuoden kunniaksi. Juhlavuosi on koonnut Suomen kansan yhteen, kuten teema yhdessä – tillsammans kertoo.
Jopa 600 000 suomalaista sanoo Suomi 100 -organisaation tekemän selvityksen mukaan olleensa mukana juhlavuoden ohjelmajärjestelyissä. 99 prosenttia suomalaisista kertoo tulleensa juhlavuodesta tietoiseksi. Juhlapäivän vietto herättää myönteisiä tunteita ja reippaasti yli 70 prosenttia kansalaisista kertoo tuntevansa ylpeyttä kotimaastaan.
Seuraava Suomen kansan yhteen kokoava tapahtuma on presidentinvaali 28. tammikuuta. Ennakkoäänestys alkaa Ruotsissa 17. tammikuuta. Silloin kuningaskunnassa pysyvästi asuvat yli 120 000 Suomen kansalaista pääsevät valitsemaan seuraavan Suomen tasavallan presidentin kaudelle 2018–2024.
Virassa oleva presidentti Sauli Niinistö on vaalien täysin ylivoimainen kansansuosikki.
Ylen marraskuun lopussa tekemän mittauksen mukaan kantansa kertoneista neljä viidestä eli peräti 80 prosenttia äänestäisi nyt Sauli Niinistöä.
Toiseksi suosituin on vihreiden Pekka Haavisto, jonka kannatus on pudonnut lokakuun 14 prosentista marraskuun 10 prosenttiin. Muiden ehdokkaiden kannatus vaihtelee 1-4 prosentin välillä, esimerkiksi SDP:n Tuula Haataisen ja keskustan Matti Vanhasen suosio on nyt 2 prosenttia.
Niinistön kannatusluvut ovat niin vahvat, että niitä voi kutsua historiallisiksi.
Hän tuntuu kelpaavan kaikille ja on perussuomalaisia lukuunottamatta suositumpi kuin minkään puolueen oma ehdokas.
Presidentinvaalissa järjestetään toinen kierros, jos kukaan ehdokkaista ei ole saanut yli 50 prosenttia äänistä vaalin ensimmäisellä kierroksella 28. tammikuuta. Kaikissa tähänastisissa presidentinvaaleissa on tarvittu toinen kierros. Vuoden 2012 vaaleissa Sauli Niinistö ja vihreiden Pekka Haavisto olivat vastakkain toisella kierroksella, jonka voitti Niinistö prosentein 63–37.
Tällä kertaa näyttää siltä, että toista kierrosta ei tarvita ja että ensimmäistä kertaa Suomen historiassa presidentti tulee valituksi jo vaalin ensimmäisellä kierroksella.
Presidentinvaalin ennakkoäänestys alkaa Ruotsissa 17. tammikuuta. Tarkat tiedot äänestyspaikoista ja -ajoista löytyvät Ruotsin Suomalainen -lehdestä.