RS 48/25: Itsenäinen Suomi – 108 vuotta dramaattista historiaa
Suomen kansan kiehtova tarina alkoi jo noin 10 000 vuotta sitten, kun varhaiset esi-isämme astelivat perääntyvän jään paljastamille karuille, merestä nouseville rannoille.
Karu pohjoinen luonto muokkasi vuosituhansien kuluessa suomalaisen, sisukkaan, itsepäisen ja luonnonläheisen kansanluonteen.
Itsenäisen Suomen valtion syntyminen joulukuussa 1917 oli dramaattinen, historiallinen tapahtuma. Venäjällä tapahtui vallankumous. Suomalaiset käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja julistautuivat itsenäisiksi 6.12.1917.
Nuori tasavalta oli menettää itsenäisyytensä toisessa maailmansodassa 1939–45. Lähes 700 000 suomalaista osallistui taisteluihin, monet heistä kaatuivat ja sadattuhannet vammautuivat vaikeasti.
70 000 pikkulasta lähettiin sodan jaloista turvaan Ruotsiin. Itsenäisyys saatiin nipin napin ja suurin uhrauksin säilytettyä.
Toisessa maailmansodassa Suomi menetti Neuvostoliitolle Karjalan ja joutui järjestämään asuinsijan 450 000 karjalaiselle evakolle. Siirtoväki joutui itse raivaamaan lähes 100 000 uudistilaa, usein asumattomiin korpiin.
1960 ja -70-luvuilla Suomea koetteli massatyöttömyys. Seurauksena oli Ruotsiin suuntautunut valtava työvoimamuutto, joka tyhjensi Suomen maaseudun.
Suomen myrskyisiin vaiheisiin kuuluu myös Neuvostoliiton hajoaminen vuonna 1991 ja sitä seurannut idänkaupan romahtaminen ja lama.
Seurasi nopea länsiorientoituminen, ja sekä Suomi että Ruotsi liittyivät Euroopan unionin jäseniksi vuonna 1995.
Keväällä 2022 Euroopassa alkoi jälleen kuohunta ja Suomi haki Nato-jäsenyyttä yhdessä Ruotsin kanssa. Suomi hyväksyttiin sotilasliitto Naton jäseneksi 4.4. 2023.
Sopimus liitti Suomen lopullisesti länteen ja Suomi siirtyi uuteen aikakauteen.