RS 46/22: Itsenäisyyspäivään valmistaudutaan monella taholla
Itsenäinen Suomi täyttää joulukuussa 105 vuotta. Monet ruotsinsuomalaiset tapahtumienjärjestäjät eri puolilla maata suunnittelevat parhaillaan itsenäisyyspäivän juhlien järjestämistä.
Linnan juhlien eli Suomen tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton seuraaminen kotisohvalta käsin tv-ruudun välityksellä on ruotsinsuomalaisten suosikkitapa juhlistaa itsenäisyyspäivää.
Viime vuonna Linnan juhlat peruttiin kokonaan koska koronavirusepidemia jylläsi yhä.
Mutta tänä vuonna Linnan juhlat järjestetään presidentti Sauli Niinistön ja puoliso Jenni Haukion isännöimän vastaanoton merkeissä tiistaina 6. joulukuuta 2022 Presidentinlinnassa.
Vastaanoton teemana on itseensä luottava Suomi.
– Suomi on vakaa maa tällä hetkellä niin epävakaassa maailman ajassa. Olemme aina selviytyneet haastavista ajoista itseemme luottaen ja toisiamme auttaen. Tänä vuonna haluamme muistaa heitä, jotka ovat tehneet työtä suomalaisen yhteiskunnan hyväksi ja omalla toiminnallaan edistäneet Suomen vahvuuksia, tasavallan presidentti sanoo tiedotteessa.
Itseensä luottamisen ja toisten auttamisen teemat sopivat hyvin myös ruotsinsuomalaisten itsenäisyyspäivän juhliin.
Tilaisuuksia järjestetään muun muassa Tukholman ja Göteborgin alueella sekä lukuisilla paikkakunnilla ympäri Ruotsia. Tarkat tapahtumatiedot 6. joulukuuta – tilaisuuksista Ruotsin Suomalainen -lehden ilmoitussivuilla.