RS 42/23: Hiidenjumi ja valkohaikara – ruosukulttuuri kukoistaa

Ruotsinsuomalaiset kirjamessut ovat jälleen vuorossa lauantaina 21. lokakuuta klo 10–17, foorumina Tukholman ruotsinsuomalaisen koulun edustavat tilat.
Messuilla kuullaan monia mielenkiintoisia puheenvuoroja.
Toimittaja-kirjailija Kalle Kniivilä kertoo uutuuskirjastaan Maa joka heräsi. Kyseessä on Ukraina-raportti. Kniivilä on oleskellut ja työskennellyt Ukrainassa ja oli paikan päällä Kiovassa kun Venäjä aloitti infrastruktuuriin ja siviileihin kohdistuvat pommitukset. Kalle Kniivilää haastattelee toimittaja Kari Lumikero.
Messuilla useat kymmenet ruotsinsuomalaiset kirjailijat saavat tilaisuuden esitellä uutuusteoksensa.
Milka Hakkarainen esittelee uusimman jännittävän kirjansa Hiidenjumi. Kyseessä on Ruotsista Suomeen ulottuva historiallinen rikosromaani.
Toimittaja Pirjo Hamiltonin esikoisromaani Talo, josta näen unia kertoo ajasta toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa.
Tiina Laitila Kälvemarkin romaani Valon ja pimeän sonaatit on koskettava kertomus ystävyyden ja musiikin voimasta.
Asko Sahlberg on kirjoittanut 18 teosta ja saanut uransa aikana useita Finlandia-ehdokkuuksia. Hänen uusin kirjansa on nimeltään Marraskuun mies.
Kirjailija Leo Ylitalon uutuusteos Niin katosi päivä kertoo rakkauden ja minuuden etsimisestä Ruotsissa ja Thaimaassa.
Kirjamyynti on messuilla keskeisessä asemassa. Tapahtumassa on esillä ruotsinsuomalaisten taiteilijoiden näyttely. Kirjailija Milka Hakkarainen ja kääntäjä Mattias Huss jakavat lasten ja nuorten kirjoituskilpailun palkinnot.
Ruotsinsuomalaiset kirjoittajat julkaisevat joka vuosi valtavan määrän erityyppisiä kirjoja, laidasta laitaan, faktateoksista fiktioon ja runouteen, sekä suomen että ruotsin kielellä.
Messuista on vuosien kuluessa kasvanut merkittävä ruotsinsuomalaista identiteettiä vahvistava kulttuurifoorumi.