RS 37/25: Elintarvikkeiden hinnat laskevat – mutta vasta ensi vuoden huhtikuussa

Ruotsin hallitus haluaa väliaikaisesti puolittaa elintarvikkeiden arvonlisäveron kuuteen prosenttiin. Alennuksen halutaan astuvan voimaan ensi vuoden huhtikuussa.

Hallitus antanut Kilpailuvirastolle (Konkurrensverket) tehtäväksi valvoa, että suuret kauppaketjut siirtävät veroalen hintoihin.

Hallituksen mukaan tavoitteena on keventää kotitalouksien menotaakkaa.

Keskivertoperhe voisi hallituksen mukaan säästää ruokamenoissaan 6 500 kruunua vuodessa, jos veroale siirtyy täysimääräisesti hintoihin.

Alennuksen on määrä olla voimassa vuoden 2027 loppuun. Sen arvioidaan maksavan ensi vuonna 16 miljardia kruunua ja 21 miljardia vuonna 2027.

Ruotsissa alennettiin ruuan arvonlisäveroa edellisen kerran vuonna 1996, jolloin sitä laskettiin 21 prosentista 12 prosenttiin.

Hallituksen ajatuksena on, että väliaikainen arvonlisäveron alennus tuo tilapäisen helpotuksen aikana, jolloin Ruotsin talous ja kotitaloudet kaipaavat tukea.

Ongelmaksi muodostunee vuosi 2028, jolloin vero korotetaan takaisin entiselle tasolleen – mitä silloin tapahtuu? Luultavasti ruuan hinta nousee jälleen ja aikaisempaa korkeammalle tasolle.

Veroalennus on kömpelö tapa auttaa niitä, joilla on todellisia vaikeuksia selvitä ruokamenoistaan.

Tähän ryhmään kuuluvat muun muassa lapsiperheet ja pieneläkeläiset.

Veroalennuksen kustannukset ovat suuret, mutta se kohdistuu huonosti pienituloisiin. Samalla rahamäärällä olisi voinut korottaa lapsilisiä ja eläkeläisten tukia.

Elintarvikkeiden hintojen nousu on viime parin viime vuoden aikana ollut huimaa ja monet lapsiperheet ja eläkeläiset ovat hätää kärsimässä.

Elintarvikkeiden hinnat ovat aivan liian korkeat ja ratkaisun tilanteeseen on tultava poliittiselta taholta. Ruuan arvonlisäveron puolittaminen on oikeansuuntainen toimenpide, mutta peruselintarvikkeiden pitäisi olla koko kansan saatavilla kohtuuhintaan.