RS 35/23: MAAOTTELU 2023
Suomen ja Ruotsin yleisurheilun huiput ottavat mittaa toisistaan syyskuun 2.–3. päivä Tukholman stadionilla.
Suomi lähettää maaotteluun monta nuorta kykyä. Suomen urheilijoiden uudelle nuorelle sukupolvelle on ominaista uudenlainen itseluottamus ja positiivinen henki.
Viime viikon Budapestin yleisurheilun MM-kisoissa suomalaiset tekivät kovia tuloksia. Seiväshyppääjä Wilma Murto toi Suomelle yleisurheilun MM-mitalin kahdeksan vuoden jälkeen tuloksella 480.
Naisten moukarifinaalissa Budapestissa Silja Kosonen oli lähellä tehdä suomalaista urheiluhistoriaa. Hän sijoittui viidenneksi uransa toiseksi parhaalla tuloksella 73,89. Aivan hänen kintereillään kärkkyvät Suomen kovat moukarinaiset Krista Tervo ja Suvi Koskinen.
Suomen keihäänheitto on yhä voimissaan. Oulun Pyrinnön Oliver Helander kuuluu Suomen keihäänheiton suuriin lupauksiin. Tukholman Stadionilla tullaan näkemään kuinka Oliver kiskaisee kepin lähes 90 metrin mittaiseen kaareen. Vimpelin Vedon Toni Kuusela on myös kovan tason keihäsmies, jonka suorituksia saadaan ihailla Tukholmassa.
Suomen ennätysnainen, korkeushyppääjä Ella Junnila teki MM-kisoissa erinomaisen suorituksen. Nuori moniottelija Saga Vanninen kuuluu Suomen tulevaisuuden lupauksiin. Budapestissa hän sijoittui todella kovassa seurassa 7-ottelussa yhdeksänneksi.
Suomi on huippuluokan naisuoksijoiden maa. Camilla Richardsson kuuluu 5000 metrin ja 10 000 metrin maailman parhaimmistoon, samoin aitajuoksijat Viivi Lehikoinen ja Reetta Hurske. Eveliina Määttänen yllätti Budapestissä 800 metrillä. Lotta Harala on 100 metrin aitajuoksija, joka kykenee yllättämään maaotteluyleisön.
Ruotsin yleisurheilun supertähti on tietenkin ruotsinsuomalainen kiekonheittäjä Daniel Ståhl. Budapestissä hän vastasi yhdestä yleisurheilun MM-kisojen sykähdyttävimmistä hetkistä, kun kiekkomörssäri kiskaisi MM-finaalin viimeisellä heitolla kultaa ja samalla kisaennätyksen 71,46.
Tukholman stadionilla tullaan viikonloppuna kokemaan todella kovatasoinen yleisurheilukisa, mahtavia yleisurheilusuorituksia ja suuren yleisurheilujuhlan tunnelmaa.