RS 33/18: Alkusyksyn ruosutapahtumia
Tunnetuin ja pitkäaikaisin ruotsinsuomalainen kesätapahtuma Axevallan kesä on vauhdissa tulevana viikonloppuna 17.–19. elokuuta.
Yli kolmen vuosikymmenen ajan järjestetyn festivaalin ohjelmassa on asiaa, viihdettä ja kulttuuria.
Axevallan kesän alkuperäinen idea oli järjestää ruotsinsuomalaiselle yleisölle tarkoitettu korkeatasoinen kulttuuritapahtuma Oriveden kesän malliin. Ruotsinsuomalaisten järjestöjen omistama kulttuurihistoriallisesti arvokas Axevallan kansankorkeakoulu tarjoaakin edustavat ja luonnonkauniit puitteet suuren ja korkeatasoisen tapahtuman järjestämiseen.
Göteborgin Emigranternashusissa ruotsinsuomalaisten elämästä kertova näyttely jatkuu syyskuun loppuun saakka. Näyttely pohjautuu olemassa olevaan tutkimukseen ja kirjallisuuteen, mutta sitä varten on myös haastateltu monia ruotsinsuomalaisia.
Suomalainen sisu näyttäytyy sirkusfestivaaleilla Finspångissa 18. elokuuta. Sisus Sirkuksen suomenkielinen näytös on kunnianosoitus feminismille, naiseudelle ja rajattomuudelle.
Viisi naista yhdistää näytöksessään akrobatian, trapetsin ja monipuolisten sirkustemppujen huippuosaamisen.
Itämerifestivaali, jonka Esa-Pekka Salonen perusti vuonna 2003, on yksi tärkeimmisä klassisen musiikin tapahtumista Pohjois-Euroopassa. Tapahtuma järjestetään 22.8.–1.9. Tukholman Berwaldhallenissa.
Tänä vuonna juhlistetaan erityisesti 100-vuotiaita Baltian maita. Vahvasti esillä ovat myös Esa-Pekka Salonen ja Suomen kansallisoopperan kuoro.
9. syyskuuta on Ruotsissa valtiopäivä- maakäräjä-ja kunnallisvaalipäivä. Ennakkoäänestys posteissa alkaa jo 22. elokuuta. Ruotsinsuomalaisia vaalipaneeleja järjestetään monilla paikkakunnilla. Karlskogan poliitikkopaneeli on maanantaina 20. elokuuta klo 18.30 Karlskogan kirjaston auditoriossa, keskustelua vetää Veera Florica Rajala.
Haningen kunnan vaalidebatti on 25. elokuuta klo 14.00–16.00 Jordbron kulttuuritalolla.
SR Sisuradio ja SVT Uutiset lähettävät yhteisen ruotsinsuomalaisen vaalikeskustelun suorana lähetyksenä Tukholman Kulttuuritalolta sunnuntaina 26.8. klo 16.00-17.00.Mukana ovat valtiopäiväpuolueiden edustajat, juontajina toimivat Veronica Karlsson ja Soili Huokuna.