RS 33/16: Elokuun ruosutapahtumia

Tunnettu ja tunnustettu ruotsinsuomalainen kesäfestivaali Axevallan kesä pidetään jälleen 19.–21. elokuuta. Tapahtuma täyttää tänä vuonna 30 vuotta.

Tapahtumapaikka on ruotsinsuomalaisten järjestöjen omistama kulttuurihistoriallisesti arvokas Axevallan kansankorkeakoulu.
Edustavat, luonnonkauniit puitteet antavat hyvät edellytykset suuren ja korkeatasoisen tapahtuman järjestämiseen.

Axevallan kesän alkuperäinen idea oli järjestää ruotsinsuomalaiselle yleisölle tarkoitettu sarja korkeatasoisia kulttuuritapahtumia Oriveden kesän malliin. Ohjelmistossa on tänäkin vuonna tanssia, musiikkia, teatteria ja näyttelyitä.

Sigtunan kirjallisuusfestivaali pidetään tänä vuonna 26.–28. elokuuta.
Ohjelma on laaja ja mukana on myös suomalainen kirjailija Kjell Westö.
Westön romaani Kangastus 38 (2013) on palkittu Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla ja hänen muita tunnettuja teoksiaan ovat Leijat Helsingin yllä (1996), Missä kuljimme kerran (2006) ja Älä käy yöhön yksin (2009).

Itämerifestivaali on yksi tärkeimmistä klassisen musiikin tapahtumista Pohjois-Euroopassa. Tunnettu suomalainen kapellimestari Esa-Pekka Salonen perusti Itämerifestivaalin vuonna 2003.
Tapahtuma järjestetään 28.8.–4.9. Tukholman Berwaldhallenissa, luvassa on sekä klassisia orkesteriteoksia että uutta ruotsalaista kamarioopperaa.
Mukana ovat muun muassa Puolan balttilainen filharmonia, Riikan sinfoniaorkesteri sekä Suomen kansallisooppera Esa-Pekka Salosen johdolla.

Tukholman kulttuurifestivaali on parhaillaan menossa. Mukana on myös suomalaisia esiintyjiä, kuten esimerkiksi Jaakko Laitinen & Väärä Raha.
Lapista kotoisin olevan yhtyeen musiikissa kuullaan kaikuja Balkanin romanirytmeistä, venäläisistä romansseista ja suomalaisesta tangosta.
Yhtye esiintyy Tukholman Skeppsbronilla lauantai-iltana 20. elokuuta.