RS 32/16: Suomen juhlavuosi lähestyy

Suomalaisen kansan kiehtova ja jännittävä tarina alkoi jo noin 10 000 vuotta sitten, kun varhaisimmat esi-isämme astuivat perääntyvän jään paljastamille karuille, merestä nouseville Suomen rannoille.

Karu, pohjoinen luonto, taistelu jokapäiväisestä leivästä ja kamppalu olemassaolosta idän ja lännen vaikutuspiirien puristuksessa muokkasivat vuosituhansien kuluessa suomalaisen sisukkaan, itsepäisen, syrjäänvetäytyvän ja luonnonläheisen kansanluonteen.

Itsenäinen Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Suomen tie kansakunnaksi ja itsenäiseksi tasavallaksi kulki monen mutkan ja vaikeuden kautta, ja itsenäisen valtion historia on täynnä dramaattisia tapahtumia.

Suomen valtion synty joulukuussa 1917 tapahtui hyvin epävarmoissa ja myrskyisissä oloissa.

Bolsevikit tekivät vallankumouksen Venäjällä lokakuussa 1917.
Sekasorron keskellä suomalaiset ottivat kohtalonsa omiin käsiinsä ja julistautuivat rohkeasti itsenäisiksi.

Seurasi sisällissota, punaiset vastaan valkoiset, surullinen ja dramaattinen luku isänmaan historiassa.

Tuskin siitä oli toivuttu, kun itsenäisyys joutui veitsenterälle toisessa maailmansodassa. Lähes 100 000 suomalaista kaatui rintamalla, 200 000 haavoittui, heistä puolet vakavasti.

Massamuutto Ruotsiin 1960- ja 70 -luvuilla oli myrskyisä vaihe Suomen historiassa. Dramatiikkaa koettiin myös, kun Neuvostoliitto romahti 90-luvun alussa.

Seurasi nopea länsiorientoituminen kun sekä Suomi että Ruotsi liittyivät EU:n jäseniksi 90-luvun puolivälissä.

Myös parhaillaan eletään erittäin jännittäviä aikoja. Suomen juhlavuodesta 2017 on tulossa Euroopan kohtalon vuosi.

Eurooppaa ravisteltiin kunnolla jo kesäkuussa, kun Iso-Britannia erosi EU:sta.

Euroopan pakolaiskriisi uhkaa räjähtää käsiin muutaman viikon sisällä, kun Turkin ja EU:n väliset neuvottelut ovat kariutumassa.

Krimin kriisi ja se seikka, että Venäjä on valmis aikaisempaa herkemmin käyttämään sotilaallisia keinoja, on lisännyt epävarmuutta.

Yhdysvaltain presidentinvaali voi marraskuussa tuottaa tuloksen, jonka seurauksena maailmanpolittiset konstellaatiot kokevat perinpohjaisen muutoksen.

Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tullaan järjestämään satoja tapahtumia Suomessa ja myös eri puolilla maailmaa.

Myös ruotsinsuomalaiset yhteisöt eri puolilla maata järjestävät suuren määrän erilaisia Suomi 100 -tilaisuuksia vuoden 2017 aikana.

Ruotsin Suomalainen -lehti julkaisee torstaina 1. joulukuuta 2016 Suomen juhlavuoden erikoisteemanumeron, jossa esitellään kaikki Ruotsissa ja muualla maailmassa juhlavuoden 2017 aikana järjestettävät Suomi 100 -tapahtumat.

Tähän lehden erikoispainokseen tarkoitetut juttuvinkit sekä Suomi 100-tiedotteet toivotaan Ruotsin Suomalainen -lehden toimitukseen lokakuun loppuun mennessä.