RS 31/19: Elokuun ruotsinsuomalaisia tapahtumia
Tunnettu ja arvostettu ruotsinsuomalainen kesäfestivaali Axevallan kesä on jälleen vuorossa 16.–18. elokuuta. Tapahtuma täyttää tänä vuonna 33 vuotta.
Tapahtumapaikka on ruotsinsuomalaisten järjestöjen omistama kulttuurihistoriallisesti arvokas Axevallan kansankorkeakoulu.
Edustavat, luonnonkauniit puitteet antavat hyvät edellytykset korkeatasoisen tapahtuman järjestämiseen.
Tapahtuma käynnistettiiin alunperin sen siksi, että haluttiin järjestää ruotsinsuomalaiselle yleisölle tarkoitettu sarja korkeatasoisia kulttuuritapahtumia. Ohjelmistossa on tänä vuonna näyttelyitä, teatteria, musiikkia ja tanssia.
Itämerifestivaali on yksi tärkeimmistä klassisen musiikin tapahtumista Pohjois-Euroopassa. Maailmankuulu ruotsinsuomalainen kapellimestari Esa-Pekka Salonen perusti Itämerifestivaalin vuonna 2003.
Tapahtuma järjestetään 24.–31.8. Tukholman Berwaldhallenissa. Ohjelmistoon kuuluvat muun muassa Benjamin Brittenin Nooan arkki amatöörikuorojen ja -muusikoiden esittämänä sekä Töny Kaljusten johtama esitys MS/Estonia in Memoriam, jossa Radiokören kunnioittaa Estonian alusturman uhreja.
Esa-Pekka Salonen johtaa Wagnerin Reininkulta-oopperan, jonka esittää Suomen kansallisooppera.
Uutuutena Itämerifestivaaliin kuuluu keskustelusarja. Kiinnostavat persoonat eri puolelta Itämeren aluetta esittävät klassista musiikkia ja keskustelevat kestävästä kehityksestä ja musiikista. Osa keskusteluista suorana Espoon Hanasaaren kurssikeskuksesta, muut muista Itämeren alueen maista.
Urheilua rakastava ruotsinsuomalainen yleisö kokee jälleen huippuhetkiä, sillä perinteinen Suomi-Ruotsi -maaottelu kisataan tänä vuonna Tukholman Stadionilla elokuun 24.-25. päivä.
Lisätietoja kulttuurin,urheilun ja muiden alojen ruotsinsuomalaisesta tapahtumatarjonnasta lähiaikoina löydät lehden ilmoitussivuilta.