RS 3/25: Aamu toi, ilta vei – Suomi-viihdettä ja rallia ruotsinsuomalaisen alkuvuoden ohjelmassa

Tauno Palon ja Ansa Ikosen tarinan kertova musiikkinäytelmä saapuu Ruotsiin helmikuussa. Laulukomedian tarinassa eletään 1950-luvun Helsingissä. Nuori Ansa opiskelee laulunopettajaksi, Tauno Palo näyttelee ja tekee elokuvia.

Yleisö saa kuulla sen ajan tunnettuja kappaleita kuten Kulkurinvalssi, Mustat silmät, Potkut sain ja niin edelleen. Näytelmän päärooleissa esiintyvät laulajatar Eeva Saarenpää ja tangokuningas Tommi Soidinmäki. Esitys nähdään 22.2. Hallstahammarissa, 23.2. Tukholmassa ja 24.2. Boråsissa.

Jari ”Jamppa” Tuominen oli suomalaisten suursuosikki 1970- ja 1980 -luvuilla ja yksi suosituimmista iskelmälaulajista Suomessa kautta aikojen. Hänen hittilevytyksiään ovat muun muassa Aamu toi ilta vei ja Jos ystävään luottaa voit.

Näitä Jampan parhaita kappaleita yleisö saa kuulla, kun hänen elämästään kertova musiikkinäytelmä nähdään 7. maaliskuuta Göteborgissa, 8. maaliskuuta Skövdessä ja 9. maaliskuuta Tukholmassa. Näytelmän pääroolissa nähdään laulaja Aki Hietala – muissa rooleissa ovat tangokuninkaalliset Pirita Niemenmaa ja Keijo Hietikko sekä tangoprinssi Kalle Jussila.

Ruotsin ralli ajetaan tänä vuonna 13.– 16. helmikuuta Uumajan jäisillä ralliteillä. Uumajassa on runsaasti lunta ja pakkasta mikä takaa aidon talvirallin tunnelman, kun hurjapäiset rallikuskit kaasuttelevat Västerbottenin jäisiä ja arvaamattomia jäärännejä 130 kilometrin keskinopeudella. Suomalaiset ovat viimeisen 40 vuoden aikana voittaneet rallin yli 20 kertaa. Kalle Rovanperä on Suomen rallitautoilun suuri tähti ja ja Ruotsin rallin ennakkosuosikki tälläkin kertaa.

Ruotsinsuomalaisten päivää vietetään jälleen 24.helmikuuta. Tarjolla on mittava määrä erilaisia ruotsinsuomalaisten juhlapäivän kunniaksi järjestämiä tilaisuuksia eri puolilla maata. Tarkemmat tiedot yllä olevista tapahtumista löytyvät Ruotsin Suomalaisen ilmoitussivuilta.