RS 27/18: Helsingin valinta huippukokouspaikaksi on diplomaattinen voitto Suomelle
Suomi nousee maailmanpolitiikan valokeilaan, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapaavat Helsingissä maanantaina 16. heinäkuuta. Kyseessä on Trumpin ja Putinin ensimmäinen virallinen huippukokous.
Helsingin valinta kokouspaikaksi on molempien suurvaltojen luottamuksen osoitus Suomelle. Helsingin valinta suurvaltajohtajien tapaamispaikaksi kohottaa Suomen asemaa kansainvälisesti ja on merkittävä diplomaattinen voitto Suomelle.
Miksi Suomi kaikista maailman maista sai kunnian isännöidä kahden suurvallan johtajaa?
Tärkein syy lienee se, että Helsinki on tuttu, luotettava ja kykenevä huipputapaamisien järjestäjä.
Tunnetuin esimerkki on vuoden 1975 Etyk-huippukokous Helsingissä.
Presidentti Urho Kekkonen toimi isäntänä ja läsnä muiden valtionpäämiehien ohella olivat myös Yhdysvaltain Gerald Ford ja Neuvostoliiton Leonid Breznev.
Vuonna 1990 Yhdysvaltain presidentti George Bush vanhempi ja Neuvostoliiton viimeinen johtaja Mihail Gorbatshov tapasivat toisensa Helsingissä presidentti Mauno Koiviston toimiessa isäntänä. Tapaamisen aiheena oli Kuwaitin sota.
Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton ja Venäjän presidentti Boris Jeltsin tapasivat Helsingissä maaliskuussa 1997, isäntänä toimi presidentti Martti Ahtisaari, tapaamisen aiheena oli Naton laajeneminen Baltiaan.
Suomi on kummallekin suurvaltajohtajalle kätevä ratkaisu matka-aikataulujen vuoksi, Trump vierailee Brysselissä ja Lontoossa ennen heinäkuun puoltaväliä ja Putin seuraa 15. heinäkuuta Moskovassa MM-jalkapallon finaaliottelua.
Myös presidentti Niinistön aktiivinen yhteydenpito suurvaltajohtajiin on varmasti osaltaan vahvistanut Suomen osakkeita kokousisäntää valittaessa.
Presidentti Sauli Niinistölle tarjoutuu mahdollisuus tavata henkilökohtaisesti ja kahden kesken molemmat suurvaltajohtajat. Niinistö aikoo keskusteluissaan ottaa esille ainakin Itämeren turvallisuustilanteen ja Suomen arktiset tavoitteet.
Tapaamiselta ei odoteta suuria läpimurtoja, mutta suurvaltajohtajien vuoropuhelu on sekin merkittävä asia. Asialistalla ovat Syyrian tilanne ja muut keskeiset kansainväliset ongelmat.
Tuhansien lehtimiesten ja delegaatioiden jäsenten majoittaminen sekä liikenteen ja turvallisuuden hoitaminen vaatii mittavia järjestelyjä. Suomalaisilla on tähän tarvittava huippuluokan kokemus ja osaaminen. Trumpin ja Putinin tapaaminen merkitsee Suomelle yhtä lisämerkintää luotettavana kokousjärjestäjänä ja vahvistaa samalla Suomen asemaa diplomaattisena toimijana.