RS 27/20: Erilainen kesä
Koronakriisi on vaikuttanut kaikkien ruotsinsuomalaisteen arkielämään viime kuukausien aikana. Monen kohdalla se on hankaloittanut arkea ja sotkenut kesälomasuunnitelmat.
Ruotsinsuomalaisille kesä on se aika vuodesta, kun matkustetaan Suomeen lomalle ja tapaamaan sukulaisia. Suomi pitää yhä Ruotsia koronakaranteenissa maan vaikean epidemiatilanteen vuoksi.
Jos Jällivaaran tapaisia paikallisia epidemioita tulee Ruotsissa lisää, Suomi saattaa pistää länsirajansa jälleen kiinni.
Tällä hetkellä Suomeen matkustaminen on luvallista ainoastaan Ruotsissa asuville Suomen kansalaisille ja heidän omaisilleen.
Seniori-ikään tulleille ruotsinsuomalaisille Ruotsissa yhä voimassa olevat yli 70-vuotiaiden koronakaranteenimääräykset saattavat pitkän päälle tuntua ahdistavalle. On kuitenkin huomattava, että myös riskiryhmään kuuluvat saavat viranomaisten ohjeiden mukaan matkustaa, jos ovat terveitä.
Ruotsinsuomalaisten kesätapahtumat, kuten Axevallan kesä ja Olofströmin kuorofestivaali on tältä kesältä peruttu, samoin lähes kaikki karaoke- ja tanssi-illat sekä vastaavantyyppiset yleisötilaisuudet, eikä niiden jatkumisesta ole tietoa.
Paitsi tapahtumienjärjestäjät, niin myös matkailuelinkeino on kokenut karulla tavalla koronan vaikutukset. Ruotsinsuomalaiset matkatoimistot käyvät tyhjäkäynnillä, kun matkojen varaajia ei ole.
Kotitalouksien lomasuunnitelmiin kuuluneet ulkomaanmatkat on tältä kesältä pääosin peruttu. Ulkomaisia turisteja ei myöskään ole, ja Suomessa ja Ruotsissa yritetäänkin korvata menetyksiä satsaamalla kotimaanmatkailuun.
Kesällä 2020 mennään kaukolomakohteiden sijasta kesämökille, joka koetaan turvalliseksi paikaksi viettää vapaa-aikaa. Suomalaiset ovat mökkeilykansaa, ja tänä kesänä nuoremmatkin sukupolvet saavat kokea, millaista on oikea vanhan ajan kesänvietto.