RS 26/18: Kruunun heikko kurssi harmittaa ruotsinsuomalaisia

uotsin kruunun arvon heikentyminen suhteessa euroon harmittaa ruotsinsuomalaisia. Viime kesään verrattuna kruunun arvo suhteessa euroon on laskenut kymmenen prosenttia.
Kruunun kurssi suhteessa euroon on alhaisimmillaan sitten vuoden 2010 ja tulee ennusteiden mukaan pysymään heikkona ainakin vuoden 2019 loppuun saakka.

Ruotsin vientiyrityksille heikko kruunu on mannaa. Saksa ja koko euroalue Suomi mukaan lukien on Ruotsin tärkein vientialue – halventuneet ruotsalaistuotteet menevät kuin kuumille kiville ja vientiyritysten voitot kasvavat hurjaa vauhtia.

Kuluttajille kruunun arvon heikkeneminen näkyy siten, että tuontiruokatavarat, kuten hedelmät, voi ja ruokaöljyt ovat kallistuneet.

Ruotsalaiset matkustavat paljon, ja ulkomaanmatkojen kallistuminen vaikuttaa monen perheen lomakohteen valintaan.
Ruotsinsuomalaisia, joiden ykköskesälomakohde on Suomi, harmittaa eniten se, että matkan hinta on kymmenen prosenttia viimekesäistä kalliimpi.

Tärkein syy Ruotsin kruunun alamäkeen on Ruotsin keskuspankin politiikka. Pankki pyrkii kiihdyttämään inflaatiota kahden prosentin tasolle. Se pitää ohjauskorkonsa maailman toiseksi alhaisimmalla tasolla Sveitsin jälkeen eli -0,5 prosentissa ja estää näin kruunun merkittävän vahvistumisen.

Heikon kruunun linja ei ole pitkällä aikavälillä hyvää politiikkaa. Haitat voivat olla suuremmat kuin hyödyt. Kun hinnat nousevat eivätkä palkat pysy perässä, kotitalouksien ostovoima laskee.

Heikon kruunun politiikan edut ovat lyhytaikaisia. Koska Ruotsin talouden perustekijät ovat kunnossa, bruttokansatuotteen kasvu on vahvaa ja työttömyys pientä, olisi syytä pyrkiä vakaisiin rahoitusoloihin, joihin kuuluu muun muassa mahdollisuus matkustaa euromaihin, kuten esimerkiksi Suomeen, kohtuuhintaan.