RS 24/16: Tukholma – kuuma kaupunki
Tukholma on tällä hetkellä yksi Euroopan nopeimmin kasvavista suurkaupunkialueista. Tukholman läänissä asuu yli 2,2 miljoonaa ihmistä ja alueelle muuttaa joka vuosi lähes 40 000 uutta asukasta, joukossa myös erittäin monia Suomesta tai muualta Ruotsista saapuvia suomalaisia.
Tukholma onkin yksi maailman suurimpia suomalaiskaupunkeja, läänin alueella asuu Suomessa syntyneitä ensimmäisen sukupolven edustajia lähes 60 000 ja toiseen sekä kolmanteen sukupolveen kuuluvia tätäkin suurempi joukko.
Tukholma on myös suurten rakennushankkeiden kaupunki. Kaupungin keskustan alla kulkeva rautatietunneli, Citybanan, on valmis ja uuden Karoliinisen sairaalan viimeinen etappi valmistuu vuoden kuluttua.
Förbifart Stockholm eli Tukholman ohikulkutie on Ruotsin yksi suurimpia ja kiistanalaisimpia rakennushankkeita. Sen rakennustyöt alkoivat tänä vuonna.
Kyseessä on 21 kilometrin mittainen maantietunneli, joka ohittaa Tukholman kaupungin länsipuolelta ja kulkee paikoittain lähes 100 metrin syvyydessä.
Tunnelin toinen pää on Tukholman etelälaidalla Kungens Kurvassa ja toinen pää Pohjois-Tukholmassa Häggvikissä. Yli 30 miljardia maksavan tunnelin rakennustyöt kestävät 10 vuotta.
Lähes sata vuotta sitten rakennettu Slussen aiotaan purkaa maan tasalle ja rakentaa kokonaan uudestaan. Slussen on Tukholman liikenteen solmukohta, joka yhdistää eteläisen ja pohjoisen kaupunginosan. Slussenin kautta kulkevat bussit, junat ja maanalainen kuljettaen kymmeniä tuhansia matkustajia joka päivä.
Urakan kustannusarvio on 12 miljardia kruunua, työt alkavat heinäkuussa ja urakan pitäisi olla valmis vuonna 2022.
Ylikuumentuneet asuntomarkkinat ovat kasvavan Tukholman tunnusomainen piirre. Asunnoista on huutava pula. Asuntojen hinnat ovat viimeisen kahden vuoden aikana nousseet joillakin esikaupunkialueilla yli 80% , halpoja asuntoja ei läänin alueella enää ole saatavilla ja pikkuruinenkin luukku maksaa miljoonia.
Nuorille ensiasunnon ostajille tilanne on erittäin hankala. Vuokra-asuntoihin on yli kymmenen vuoden jono ja uusia asuntoja ei rakenneta tarpeeksi.
Valtiovalta on yrittänyt viilentää Tukholman asuntomarkkinoita uusien lainojen lyhennyspakolla siinä onnistumatta. Asuntojen kysyntä ylittää moninkertaisesti niiden tarjonnan, mikä nostaa asuntojen hinnat pilviin. Niin kauan kuin tämä tilanne jatkuu, jatkuu myös asunnon ostajien ylivelkaantumiskierre.