RS 22/16: Suomi 100 vuotta – ruotsinsuomalaiset 1000 vuotta

Itsenäinen Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Historiallisen juhlavuoden kunniaksi tullaan järjestämään satoja tapahtumia Suomessa ja myös eri puolilla maailmaa.
Kyseessä on nykyisten suomalaissukupolvien merkittävin kansallinen syntymäpäivä ja juhlavuosi. Niinpä innostus vuoden juhlintaan onkin suurta kaikkialla missä suomalaisia asuu ja vaikuttaa.
Juhlallisuudet huipentuvat Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12., mutta merkkivuosi käynnistyy jo vuoden alussa.

Sinivalkoisia patriootteeja löytyy erityisen paljon täältä Suomen tärkeimmästä naapurimaasta Ruotsista. Ruotsinsuomalaiset yhteisöt eri puolilla maata tulevat järjestämään suuren määrän erilaisia Suomi 100 -tilaisuuksia vuoden 2017 aikana.

Esimerkiksi Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto aikoo järjestää näyttävän Suomi 100 vuotta -juhlan helmikuussa Ruotsinsuomalaisten päivänä ja on varannut tätä tarkoitusta varten Tukholman kaupungintalon.

Tukholman Kungsträdgårdenissa järjestetään elokuussa 2017 kolmipäiväinen Suomi 100 -kesäfestivaali. Luvassa on kaikille avoin kaupunkitapahtuma Tukholman sydämessä. Tarjolla on ruokaa, ohjelmaa, kohtaamisia, keskusteluja ja tietenkin monipuolista tekemistä kaikenikäisille, tarkoituksena lisätä modernia Suomea koskevaa tietoa ja kiinnostusta.
Tapahtuman järjestää Team Finland eli Tukholman Suomen Suurlähetystö, Suomalais-ruotsalainen kauppakamari, viennin edistämistä harjoittava Finpro sekä Ålandskontoret. Mukaan toivotaan muitakin juhlavuodesta kiinnostuneita yhteisöjä ja yrityksiä.

Tulevana maanantaina 6. kesäkuuta vietetään jälleen Ruotsin kansallispäivää.
Suomalaiset ovat tärkeä osa Ruotsin historiaa. Ensimmäiset ruotsinsuomalaisia koskevat merkinnät löytyvät historiankirjoista 1200-luvun alkupuolelta eli lähes tuhannen vuoden takaa.

Merkkejä ruotsinsuomalaisten pitkästä historiasta on säilynyt myös jälkipolville. Tukholmassa Katarinan kirkko oli 1600-1800 –luvun suomalaisille erittäin tärkeä paikka, sillä siihen aikaan suomalaiset haudattiin Katarinan kirkkomaahan, jonka laidalla seisoo varhaisten raivaajien kunniaksi pystytetty muistokivi.
Katarinan kirkossa järjestetään joka kesä vuosisatojen taakse ulottuvaa ruotsinsuomalaisten historiaa kunnioittava muistotilaisuus.
Tänä vuonna tilaisuus pidetään sunnuntaina 5. kesäkuuta klo 15.00. Tilaisuus alkaa kukkien laskulla muistokivelle ja sen jälkeen on muistotilaisuus ja kahvitarjoilu.