RS 14/25: Elintarvikkeiden hinta sen kun nousee – eläkeläiset ja lapsiperheet hätää kärsimässä

Elintarvikkeiden hinnat Ruotsissa ovat tämän vuoden alkupuoliskolla nousseet tavanomaista nopeampaan tahtiin. Erityisesti meijeri- ja suklaatuotteet samoin kuin kahvin hinnat nousivat roimasti tammi-helmikuun aikana.

Myös vihannesten, hedelmien ja tuoreen kalan hinnat ovat kohonneet vuoden sisällä todella tuntuvasti.

Peruselintarvikkeiden hintojen nousu on asia, joka ruotsinsuomalaisia taloudessa eniten harmittaa. Varsinkin eläkeläisten ja lapsiperheiden kukkaro on viimeisen vuoden aikana joutunut tiukille.

Palkat ja eläkkeet eivät ole nousseet samaa tahtia kuin hinnat, eli palkansaajien ja eläkeläisten ostovoima on heikentynyt viimeisen vuoden vuoden sisällä. Näyttää siltä, että kuluttajat joutuvat elämään säästeliäästi ainakin lähikuukaudet.

Inflaation eli kuluttajahintojen nousun osalta koettiin helmikuun osalta ikävä yllätys. Inflaatioaste oli Ruotsissa helmikuussa 2,9 prosenttia, kun se tammikuussa oli 2,2 prosenttia ja vielä viime vuoden joulukuussa lupaavat 1,5 prosenttia.

Asuntovelallisille kyseessä on huono uutinen. Asuntolainojen korot ovat viime kuukausina olleet laskusuunnassa, mutta helmikuun korkea inflaationumero sai aikaan sen, että keskuspankki pisti koronalennukset ainakin vähäksi aikaa jäihin.

Mutta talouden synkällä taivaalla on valopilkkuja. Ruotsin kruunun kurssi on viime viime viikkoina vahvistunut suhteessa euroon. Ja talouden suuret perustekijät ovat kunnossa, mikä antaa toivoa paremmasta.