RS 13/20: Palveleva puhelin auttaa

Elämme kriisiaikoja, ja puhuminen tilanteesta auttaa. Yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin voi pitää myös puhelimitse, kun suuremmat joukkotapaamiset on kielletty.

 

Ammattiauttajia löytyy myös – suomen kielellä.

 

Ruotsin kirkon suomenkielinen palveleva puhelin on yksi tärkeimmistä ruotsinsuomalaiselle väestölle tarkoitetuista palveluista. Se on osa Ruotsin kirkon toimintaa, mutta tarkoitettu kaikille ruotsinsuomalaisille, myös kirkkoon kuulumattomille. Soitot palvelevaan puhelimeen ovat viime viikkojen aikana lisääntyneet huomattavasti ja päivystystä on vahvistettu.

Ruotsin kirkon palvelevassa puhelimessa 020-26 25 00 on joka ilta klo 21-24 vähintään kaksi päivystäjää. Soittaja voi olla halutessaan nimetön ja keskustelu on luottamuksellinen. Päivystäjät ovat saaneet koulutuksen tehtäviinsä ja heillä on vaitiolovelvollisuus.

Ruotsin kirkon palveleva puhelin täytti viime vuonna 30 vuotta.
Se käynnistettiin 20. tammikuuta 1989. Vapaaehtoisvoimin toimivassa puhelinpalvelussa on vuosien mittaan käyty kymmeniätuhansia keskusteluja.
Palveleva puhelin on suunnattu suomea puhuville ja siihen on tullut vuosittain keskimäärin 3000–4000 puhelua.

 

Ihmissuhdeongelmat, yksinäisyys ja juurettomuus ovat aikamme ongelma.
Erityisen tärkeä puhelinpalvelu on kriisiaikoina. Palveleva puhelin antaa mahdollisuuden turvalliseen ja luottamukselliseen keskusteluun.
Ruotsin kirkon suomenkielinen päivystävä puhelin on avoinna ympäri vuoden, myös juhlapyhinä ja kesäaikaan. Se on turvallinen kanava jakaa omia tuntemuksia ja saada tukea. Puhuminen auttaa.

 


 

YSTÄVÄ HÄDÄSSÄ

Ruotsin kirkon palveleva puhelin
020–26 25 00
Joka ilta klo 21–24

Tukholmassa:
Ystäväpalvelu Tukholman
Suomenkielisille vanhuksille
Puh 08-410 420 57
ystavapalvelu@gmail.com

Äldre direkt- auttava puhelin,
joka on tarkoitettu Tukholmassa
asuville yli 65-vuotiaille.
Äldre direktistä voi saada apua
Joko suoraan, tai sieltä ohjataan
oikeille ihmiselle. Myös suomen-
kielinen palvelu.
Puh 08-80 65 65 ma-pe klo 8-15,
aldredirekt.service@stockholm.se

Borås:
Boråsin kaupungin suomenkielinen
tukilinja koronaviruksen vuoksi:
0734-32 89 68 ma-to klo 8-17