RS 12/25: KAJ SAI YLI 4,3 MILJOONAA ÄÄNTÄ – JA ÄÄNET TULIVAT NUORILTA

Ruotsin Melodifestivalenin voittaneen suomalaisen KAJ-yhtyeen saamien äänien määrä on julkistettu. Yhtye sai kilpailun järjestäjän SVT:n mukaan finaalissa yli 4,3 miljoonaa ääntä.

Toiseksi sijoittunut Måns Zelmerlöw sai vajaat 3,3 miljoonaa ääntä eli noin miljoona ääntä vähemmän.

KAJ-yhtye teki historiaa, äänimäärä 4 305 774 ääntä nosti yhtyeen ylivoimaiseksi voittajaksi ja teki heistä kaikkien aikojen eniten yleisöääniä saaneen Mello-kilpailijan.

Aiempaa yleisöennätystä piti Loreen, jonka kappale Tattoo sai vajaat 3,8 miljoonaa ääntä vuoden 2023 finaalissa.

KAJ oli nuorten suosikki, yhtyettä äänestivät alle 45-vuotiaat. Sitä vanhemmissa ikäryhmissä KAJ oli toiseksi suosituin.

Ruotsi otti Suomesta mallia ja valitsi hauskuuden tyylikkyyden sijaan.

Joskus on hyvä saunoa ja unohtaa maailman murheet. –Yksi. kaksi, kolme, saunaan! kaikui Ruotsin jalkapallomaajoukueen kotiareenalla Solnassa.

KAJ-yhtyeen Bara bada bastu erottui muista kilpailukappaleista ja oli juuri sitä mitä yleisö nyt kaipasi. KAJ:n aito esitys erottui glitterimeressä ja räjäytti potin.

KAJ-yhtyeen voitto on osoitus siitä miten vahva ja arvostettu tavaramerkki suomalaisuus on Ruotsissa. Positiivinen suomalaisenergia on suuri voimavara Ruotsille ja myös kilpailuetu maailman markkinoilla.