RS 11/21: Onko pohjoismainen vapaa liikkuvuus uhattuna?

Pohjoismainen yhteistyö on jälleen ajankohtainen asia.
Pohjoismaiden neuvosto täyttää ensi vuonna 70 vuotta ja Pohjoismainen ministerineuvosto tänä vuonna 50 vuotta.

Pohjoismaisen yhteistyön suuria saavutuksia ovat vuonna 1954 tehdyt sopimukset Pohjoismaiden yhteisistä työmarkkinoista ja maiden välisestä passivapaudesta sekä vuonna 1955 aikaansaatu pohjoismainen sosiaaliturvasopimus.

Pohjolan kansanvaltaiset hyvinvointivaltiot ovat arvoperustaltaan hyvin samankaltaisia. Kulttuurisesti, poliittisesti ja institutionaalisesti mailla on hyvin paljon yhteistä, sen todistaa esimerkiksi Suomen ja Ruotsin läheinen suhde.

Taloudellisena yksikkönä ”Liittovaltio Pohjola” eli viisi pohjoismaata Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti yhdessä kuuluvat maailman 10–12 suurimman talouden joukkoon. Jos Pohjoismaat olisi liittovaltio, se saisi itsestään selvän paikan G20-neuvotteluissa ja kuuluisi EU:n tärkeimpiin jäseniin.

Mutta Euroopan Unionissa yhteistyö on jäänyt vähäiseksi, kukin maa kulkee omaa tietään. Suomi on mukana yhteisvaluutta eurossa, Ruotsi ja Tanska eivät ole. Myös norjalaisilla on oma valuutta kruunu, sillä Norja ei ole EU:n jäsen. Tanska ja Norja ovat Naton jäseniä, Suomi ja Ruotsi eivät.

Pohjoismainen yhteistyö on 2000-luvulla syventynyt tuntuvasti niin kulttuurin, talouden, energiapolitiikan kuin puolustusyhteistyönkin alueilla.

Mutta koronaviruspandemia on heikentänyt pohjoismaista yhteistyötä ja sen tulevaisuutta.

Jopa pohjoismainen työvoiman vapaa liikkuvuus on koetuksella, kun epidemia on sulkenut rajat ainakin tilapäisesti.

Kansallinen itsemääräämisoikeus on ajanut pohjoismaisen yhteistyön ohi. Pandemian kurimuksessa Pohjoismaat eivät ole sitoutuneet totuttuun yhteistyöhön, vaan oma maa ensin – politikka on ottanut vallan.

Pohjolan asukkaat suhtautuvat myönteisesti pohjoismaisen yhteistyön tiivistämiseen ja ymmärtävät yhteistyön tuomat poliittiset ja taloudelliset hyödyt, kertovat useat tutkimukset. Kun kriisi on ohi, pohjoismainen yhteistyö toipuukin mitä todennäköisimmin hyvin nopeasti ennalleen ja taloudellis-poliittinen yhdentyminen syvenee entisestään.