RS 10/25: Kevät täynnä Suomi-viihdettä

Ruotsin euroviisuedustaja valitaan ensi lauantaina 8. Maaliskuuta Mellon eli Melodifestivalenin finaalissa Solnan Strawberry-areenalla.

Pohjanmaan Vöyriltä kotoisin oleva suomalaisyhtye KAJ on yksi voittajasuosikeista huumorikappaleellaan ”Bada bada bastu”.

Finaaliesitykseen KAJ on kutsunut mukaan saunomaan Arja Saijonmaan kuinkas muuten.

Jukka Kuoppamäki on yksi Suomen tunnetuimmista laulajista. 50 keikkavuoden jälkeen kesällä 2023 uransa lopettaneen artistin tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ”Sininen ja valkoinen”, ”Kultaa tai kunniaa” ja ”Valtatie”.

Kuoppamäen elämäntyön kunniaksi Tukholman konserttitalolla järjestetään 15. maaliskuuta ”Jukka Kuoppamäki – kiitos musiikista” -konsertti – Pepe Willberg, Arja Koriseva, Anna Hanski ja Anna Kuoppamäki tulkitsevat iskelmälegendan tunnetuimpia lauluja. Kuoppamäki itse saapuu Saksasta konsertin kunniavieraaksi.

Tangokuningatar Pirita Niemenmaa saapuu päätähdeksi, kun Taalainmaan ruotsinsuomalaiset järjestävät Hedemorassa vapputanssitapahtuman 28.-30.4.

Kaksipäiväisessä tapahtumassa ovat mukana yleisöä viihdyttämässä myös ruotsinsuomalaiset muusikot Juhani Hakopuro, Erkki Uusitalo, Aila Mattila, Juha Syri ja Pekka Takula.