RS 10/20:Enköpingiläiset saavat antologiansa itsenäisyyspäivänä

Ruotsinsuomalainen kirjailija Jorma Keskitalo muutti Ruotsiin vuonna 1969 Kestilästä ja asuu nyt Enköpingissä. Toukokuussa ilmestyi hänen viides kirjansa ”Paljon jäi sanomatta”. Jorma on parin vuoden ajan koonnut ja kerännyt enköpingiläisten ruotsinsuomalaisten tarinoita antologiaksi.
Novellikokoelman, jossa kahdeksan enköpingiläistä kertoo tarinansa julkistamistilaisuus on 6. joulukuuta. Ruotsinsuomalaisia antogioita on aikaisemmin julkaistu muun muassa Lindesbergissä ja Olofströmissä.

Susanna Alakosken neliosaisen, tekstiiliteollisuuden suomalaisista kertovan kirjasarjan ensimmäinen osa Bomullsängeln ilmestyi elokuussa. Kyseessä on kunnianhimoinen historiallinen kuvaus, eeppinen sukutarina, joka alkaa 1900-luvun Suomesta ja päättyy tämän päivän Ruotsiin, äidit ja tyttäret neljässä polvessa kertovat tarinansa.

Kirjasarjan ensimmäisen osan päähenkilö on Vaasan Puuvillatehtaassa 1900-luvun alussa työskentelevä Hilda. Kirjan päähenkilön esikuva on Susanna Alakosken isoäiti Hilda Vainionpää. Kirjasarjan seuraava osa ilmestyy syksyllä, siinä keskitytään Hildan Ruotsiin muuttaneiden lasten elämänvaiheisiin.

Saara Turunen on Suomen nykykirjallisuuden yksi tunnetuimmista nimistä.
Turunen tutkii teoksissaan sukupuolta, naisellisuutta ja taidetta. Turunen on myös arvostettu teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija. Hänen teoksiaan on käännetty useille kielille sekä esitetty ympäri maailmaa.
Saara Turunen on kirjailijavierailulla Tukholman Suomeninstituutissa maanantaina 9. maaliskuuta 2020 klo 18.30.