RS 03/19: Alkuvuoden tapahtumia
Alkuvuosi tarjoaa runsaasti ruotsinsuomalaisia tapahtumia niin kulttuurielämässä kuin muillakin yhteiskunnan aloilla. Vuoden taiteilija mallia 2019 valitaan jälleen SuomiArtin ja Ruotsin Suomalainen –lehden yhteistyönä. Kilpailu alkaa lähiviikkoina, tarkemmat ohjeet lehdestä lähiaikoina.
Ruotsinsuomalaiset ovat innokkaita kuorolauluharrastajia. Tukholmassa on perusteilla jälleen uusi kuoro, ensitapaaminen on kutsuttu koolle 29. tammikuuta klo 19.00, paikka Fridhemsplanin Ruotsinsuomalaisen koulun ruokasali.
Suuren viihdemaailman tapahtumiin kuuluu Arja Saijonmaan mukanaolo Ruotsin Euroviisun laulukilpailuissa. 2. helmikuuta. Euroviisukisojen kokenut konkari Saijonmaa oli aivan hilkulla päästä Ruotsin edustajaksi kansainväliselle areenalle vuonna 1987 eli Arjalta voidaan odottaa yllätyksiä tälläkin kertaa.
Tähtivierailut Suomesta jatkuvat. Tangon tulkitsija ja pitkän linjan ammattilainen Eino Grön saapuu Ruotsiin 80-vuotisjuhlakiertueelle. Esiintymiset ovat Finspångin Kulttuuritalossa 22. maaliskuuta ja Tukholman Kulttuuritalossa 23. maaliskuuta.
Vuosi 2019 on vuosijuhlien aikaa. Ensimmäisenä vuorossa on Motalan Suomiseura, joka järjestää 50-vuotisjuhlat 19. tammikuuta.
Perinteistä Ruotsinsuomalaisten päivää juhlitaan jälleen 24. helmikuuta eri puolilla maata. Tämänvuotisen pääjuhlan järjestää Övertorneån kunta. Näin sen vuoksi, että Ruotsinsuomalainen valtuuskunta valitsi Övertorneån kunnan 24.2.2018 vuoden 2017 ruotsinsuomalaiseksi kunnaksi, perustellen valintaa muun muassa sillä, että Övertorneåssa suomen kieli on elävä kieli.
Urheilussa tapahtuu myös. Suomen Leijonat saapuvat 9.–10. Helmikuuta Ruotsiin Beijer Hockey Games -turnaukseen. Lisätietoja turnauksen lipuista sekä muista urheilun huipputapahtumista löydät Ruotsin Suomalainen -lehden urheilusivuilta.