Pääkirjoitus – RS v.53/15
Vuoden 2015 ruotsinsuomalaiseksi valittiin tunnettu ja menestyksekäs raviohjastaja Jorma Kontio. Kuva Kaj Aalto.
RUOSUVUODEN 2015 TAPAHTUMIA
Vuosi 2015 alkaa olla lopuillaan, seuraavassa muutamia hajapoimintoja menneen ruosuvuoden tärkeimmistä tapahtumista.
Helmikuussa vietettiin jälleen perinteistä ruotsinsuomalaistenpäivää. Juhlallisuuksia järjestettiin monella eri paikkakunnallaja vuoden 2014 parhaaksi ruotsinsuomalaiseksi kunnaksi valittiin Hallstahammar.
Vuosi 2015 oli monen Suomi-seuran merkkivuosi, 60- ja 50-vuotispäiviään viettäviä seuroja oli useita. Yksi niistä on 60-vuotispäiväänsä helmikuussa viettänyt Eskilstunan Suomi-seura. Suomalaisella järjestötoiminnalla on Ruotsissa pitkät perinteet ja lähes jokaiselta paikkakunnalta löytyy suomalainen yhdistys. Seura-aktiivit jaksavat olla optimistisia seuratoiminnan jatkumisen suhteen, vaikka muutoksen aallot ovatkin ravistelleet sitä vuosien varrella.
Huhtikuussa käytiin Suomen eduskuntavaalit, niissä voiton kahmi Suomen Keskusta ja puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä sai näin ollen pääministerin paikan seuraavaksi neljäksi vuodeksi.
Ruotsinsuomalaisia ehdokkaita oli useita kaikissa puolueissa, mutta kukaan heistä ei päässyt läpi. Suomen valtiolliset vaalit ovat ruotsinsuomalaisille tärkeä asia siksi että Ruotsissa asuu reilusti yli satatuhatta Suomen kansalaista.
Tukholman Suomikoti ja Skövden Finlandiakoti täyttivät 20 vuotta ja lisäksi Brommassa avattiin uusi Hannakoti. Suomenkielisten vanhustenhoitopaikkojen ja palvelujen tarve on lähivuosina lisääntymässä kun senioreiden määrä kasvaa koko ajan.
Ruotsinsuomalainen kustantamo Finn-Kirja täytti toukokuussa 40 vuotta. Göteborgiin ruotsinsuomalaiset yritys – ja palvelu- messut sekä Olofströmin kuorofestivaali vedettiin menestyksellä läpi. Toukokuussa koko Ruotsin kansan tuntema tv-kasvo Mark Levengood valittiin vuoden ulkosuomalaiseksi. Valinnan suoritti Helsingissä päämajaansa pitävä ulkosuomalaisten etujärjestö Suomi-seura ry.
Ruotsinsuomalaiset olivat hyvin esillä kesän kulttuuritapahtumissa eri puolilla maata. Axevallan kesä järjestettiin perinteisesti elokuussa ja loppukesän kruunasi Suomi-Ruotsi -maaottelu Tukholman Stadionilla. Syyskuussa Asko Sahlberg julkaisi uuden kirjan nimeltä Irinan kuolemat ja Tukholman suomalainen kirjakauppa täytti 50 vuotta.
Syyskuun lopussa kuultiin myös huonoja uutisia: Ruotsin hallitus pysäytti suomen kielen hallintoalueen laajenemisen. Viisi ruotsin- suomalaista kuntaa, Gislaved, Järfälla, Skellefteå, Söderhamn ja Örnsköldsvik jätettiin rannalle.
Alueeseen nyt 59 kuntaa. Hallitus ei ota alueeseen uusia kuntia ennenkuin selvitystyö on tehty, pettynyt ruotsinsuomalainen kenttäväki joutuu odottamaan selvitystyön tulosta, lisätietoja siitä tulee kevään 2016 aikana.
Lokakuussa ruotsinsuomalainen voimamies, Tumba-Tullingen Lasse Ohtamaa voitti SVT:n järjestämän Atleettikisan. Ruotsinsuomalaiset kirja-ja kulttuurimessut järjestettiin jälleen marras-
kuussa. Messujen yhteydessä Suomi-Art julkisti vuoden taiteilijan valinnan, tittelin sai Titti Hammerling. Marraskuussa raviohjastaja Jorma Kontio valittiin vuoden 2015 ruotsinsuomalaiseksi ja Charissa Martinkauppi vuoden nuoreksi ruotsinsuomalaiseksi.
Joulukuun alussa ruotsinsuomalaiset juhlivat jälleen Suomen itsenäisyyttä monin tapahtumin joka puolella maata ja vuosi päättyi paikallisen suosikkitapahtuman, kauneimpien joululaulujen merkeissä.
Ruotsin Suomalainen-lehden toimitus toivottaa kaikille lehden lukijoille hyvää uutta vuotta 2016!