Lakipalsta – RS v.30/12

Vastaus ”Rikulle” ja muille kadoksissa
olevia perukirjoja ja lainhuudatuksia etsiville

Kuolinpesät törmäävät tavan takaa kiperään ongelmaan, kun vanhoista asiapapereista ei ole jäljellä muuta kuin tyhjä kirjekuori, lähetetty virastosta joka aikoja sitten on kadonnut paikkakunnalta ja tavoitetaan – mahdollisesti – epämääräisestä www -osoitteesta tulvillaan kaikkea muuta informaatiota kuin juuri sitä mitä tarvitsisi.
Siksi onkin paikallaan antaa muutama vihje miten edetä, kun maanmittausviranomainen kieltäytyy antamasta lainhuudatusta ennenkuin perukirja on esitetty tai kun verottaja ei hyväksy vähennyksenä aiemmin maksettua leimaveroa ennekuin siitä on kirjallista näyttöä.
Ruotsissa perukirjat rekisteröitiin käräjäoikeuksissa vuoteen 2001 asti, jolloin tehtävä siirrettiin verottajalle. Arkistoituja kopioita voi vielä löytyä käräjäoikeuksiltakin mikäli perukirja on tehty ennen mainittua muutosta, mutta varmin paikka saada perukirjasta virallinen kopio, n s ”official kopia”, on valtakunnan arkiston ”Riksarkivet´in” paikallisarkistot ”Landsarkivet”, jotka sijaitsevat eri puolilla maata Lundista Härnösandiin. Kopion vuoden 2001 jälkeen rekisteröidystä perukirjasta voi puolestaan tilata Visbyn, Kalmarin tai Härnösandin verotoimistoilta jotka nykyään suorittavat rekisteröinnin vainajan viimeisen kotipaikkakunnan mukaisesti.
Mitä tulee lainhuudatuksiin ja muihin kiinteistöjä koskeviin asiakirjoihin ja tietoihin, niin kyseiset ajankohtaiset tiedot löytyvät maanmittauslaitokselta ”Lantmäteriet”. 1980-lukua vanhempia tietoja, esimerkiksi maksetuista leimaveroista, lainhuudatuskustannuksista, kauppahinnoista ja verotusarvoista löytyy myös maakunta-arkistoista.

Suomessa käytäntö on pitkälle samanlainen kuin täällä. Paikallinen verohallinto rekisteröi perukirjan ja säilyttää siitä kopion. Maistraatti voi pyynnöstä vahvistaa kuolinpesän osakasluettelon. 1994 vuoteen asti jätettiin perukirjasta kappale myös raastuvan oikeuteen. 1960-lukua vanhemmat perukirjat löytyvät myös Suomessa varmimmin maakunta-arkistoista. Maanmittauslaitos puolestaan antaa lainhuudatukset ja kiinnitykset ja käytännöllisintä on aloittaa aina paikallisesta maanmittauslaitoksesta silloinkin kun hakee ei ajankohtaisia kiinteistöä koskevia tietoja, vaikka toimenpiteet aiemmin hoidettiinkin käräjäoikeuksissa.
Myönnettäköön, että hukassa olevien asikirjojen löytäminen ei ole helppoa, mutta sanottakoon silti, että tämä Ruotsissa ja Suomessa olemassa oleva ja jo 1600-luvulta periytyvä käytäntö arkistoida maankattavasti yksityiselle kansalaiselle merkityksellisiä asiakirjoja on vertaansa vailla oleva etu.
Kysymys onkin kuinka kauan asiakirjoja tullaan säilyttämään paperimuodossa ja mitä sitten? Rikulle ja muille etsiville lohdutuksena, että asiakirjat varmasti löytyvät, enemmin tai myöhemmin, ja viranomaiset joiden toimialana on arkistointi ovat meitä kansalaisia varten, ei päinvastoin.

Hilkka-Riitta Kovanen
Asianajaja/advokat