RS 36/26: RUOTSINSUOMALAINEN SYKSY

Syyskuussa merkkipäiviään viettävät Mariestadin ja Örebron Suomi-seurat, molemmat juhlivat 60-vuotisjuhliaan 19. syyskuuta. Ruotsinsuomalainen kulttuurilehti Liekki juhlii 50-vuotisjuhliaan 3. lokakuuta Tukholmassa Uuden teatterin tiloissa, isäntänä toimii Ruotsinsuomalaisten kirjoittajien yhdistys RSKY.

Arja Saijonmaan elämästä kertova elokuva Sjung för mig Arja! saa Ruotsin ensi-illan 23. marraskuuta.

Syksyllä monet suomalaiset huippuartistit saapuvat Ruotsin kiertueelle.

Yhtye Suomen pop-maailman huipulta, kansainväliseen maineeseen kohonnut Maustetytöt saapuu Ruotsin kiertueelle syyskuussa.

30-vuotiaiden siskosten Anna ja Kaisa Karjalaisen muodostama yhtye nousi suuren kansan suosioon vuonna 2019 kappaleella Tein kai lottorivini väärin ja on sen jälkeen kohonnut yhdeksi Suomen suosituimmista yhtyeistä.

Reijo Taipale oli yksi aikansa suurimpia iskelmätahtiä Suomessa.

Ruusu joka vuodesta -konsertissa Suomen huippuartistit tulkitsevat tanssilavojen kuninkaan levyttämiä kappaleita – Satumaa, Elämän virta, Ruusu joka vuodesta ja monta muuta hittiä. Samalla kuullaan tarinoita Taipaleen yli 50 vuotta kestäneeltä laulajanuralta. Konsertti saapuu Ruotsin kiertueelle lokakuun alussa.

Tarkemmat tapahtumatiedot Ruotsin Suomalainen -lehden ilmoitussivuilla.