RS 47/25: Eino tulee taas
Suomalaisen tangon kruunaamaton kuningas Eino Grön saapuu jälleen Ruotsiin. Hän konsertoi 3. joulukuuta Tukholman konserttitalossa yhdessä Kari Tapio-kiertueen kanssa.
Tammikuussa 86 vuotta täyttänyt Eino Grön jatkaa yhä keikkailua ahkeraan tahtiin. Legendaarinen iskelmälaulaja aloitti uransa Porissa vuonna 1957 paikallisen yhtyeen solistina.
1958 hän teki läpimurron kappaleella ”Liian paljon rahaa”. Sitä seurasivat levytykset ”Sä kuulut päivään jokaiseen”, ”Tango dàmore” ja ”Kohtalon Tango”.
Vuosien varrella Eino on levyttänyt lähes 700 kappaletta. Ja laulu jatkuu yhä.
Einon kappaleet ovat koko Suomen kansa tuntemia ja hän onkin yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä suomalaisen tangon tulkitsijoista.
Pasi Kaunisto on yksi Suomen tunnetuimmista iskelmälaulajista. Joulukuussa hän saapuu jälleen viihdyttämään ruotsinsuomalaisia.
Laulutaiteilijan ura on kestänyt jo yli 50 vuotta. Vuonna 1969 hän levytti kappaleen ”Koskaan et muuttua saa”, josta tuli suurhitti, ja samana vuonna hän voitti Syksyn sävel-kilpailun kappaleella ”Sanat eivät riitä kertomaan”, josta niin ikään tuli suurmenestys.
Kauniston vuosikymmenien saatossa levyttämät kappaleet, kuten ”Lakeuden kutsu”, ”Nelostie”, ”Vihreät niityt”, ”Jos vielä oot vapaa”, ”Kotiseutu Pohjolassa” ja monet muut laulut ovat osa suomalaista musiikkihistoriaa.
Eino Grön ke 3.12. klo 19.00 Tukholman konserttitalo, esiintyy Kari Tapio-Olen suomalainen-juhlakonsertissa.
***
Pasi Kaunisto pe 5.12. klo 12.30 konsertti Suomitupa/Treffpunkten, Sundbyberg on peruttu lehden ilmestymisen jälkeen. La 6.12. klo 14.00 Märsta, Valstan kirkko, Kauneimmat suomalaiset joululaulut-konsertti, solistina Nando.