RS 44/17: Inkeriläiset – osa ruotsinsuomalaista historiaa
Inkeriläiset ovat alunperin suomalaista luterilaista maalaisväestöä, joka Ruotsin vallan aikana 1600-luvulla muutti Savosta ja Karjalan Äyräpään kihlakunnasta Pietarin alueelle, Nevajoen molemmin puolin sijaitsevalle Inkerinmaalle.
Toisen maailmansodan aikana valtaosa inkerinmaalaisista joutui pois kotiseudultaan. Inkeriläisiä arvioidaan tänä päivänä olevan noin 70 000 henkeä. Huomattava osa heistä elää nykyään muualla kuin Inkerissä.
Inkeriläiset joutuivat pahasti toisen maailmansodan jalkoihin. Suomeen siirrettiin sotavuosina 1943–1944 Inkeristä yli 63 000 vapaaehtoista suomenheimoista. Väestönsiirron motiivina oli heimohenkinen avustushalu ja Suomen huutava työvoimapula. Inkeriläisten työpanos maataloudessa ja myös teollisuudessa oli merkittävä. Sodan päätyttyä noin 55 000 inkeriläistä palasi Neuvostoliittoon, mutta vastoin lupauksia heitä ei viety kotiseudulleen, vaan eri puolille Neuvostoliittoa.
Vain 8000 inkeriläistä jäi Suomeen, ja heistä puolet siirtyi pian pakkoluovutusten pelossa Ruotsiin. Inkeriläiset olivatkin ensimmäinen suuri suomenkielinen ryhmä, joka saapui Ruotsiin toisen maailmansodanjälkeen.
Inkerinsuomalaisten kulttuuri-ja järjestötoiminta oli varsinkin1950-luvulla hyvin aktiivista. Myös Ruotsin Suomalainen –lehden lukijoiden joukosta löytyy yhä joitakin vanhan polven inkerinsuomalaisia.
Uusi käänne inkeriläisten historiassa koettiin, kun presidentti Koivisto 1990-alussa määritteli inkeriläiset suomalaisiksi. Inkeriläisten paluumuuttojono avautui. Presidentti Koivisto oletti, että Suomeen muuttaisi suomenkielisiä vanhuksia, mutta inkeriläiset paluumuuttajat olivatkin työikäisiä ja venäjänkielisiä.
Suomen venäjänkielinen vähemmistö kasvoi merkittävästi ja työmarkkinoille ilmestyi ihmisiä, jotka puhuivat sekä sujuvaa venäjää että suomea.
Vallentunan Kulttuuritalossa avataan tänään inkeriläisistä ja heidän historiastaan kertova valokuvanäyttely ”Kohtalo erottaa, kuva yhdistää”.
Suuri osa näyttelyn valokuvista on kerätty yksityisten inkeriläisten perhealbumeista. Valokuvilla on hajalle revitylle inkerin kansalle erityisen tärkeä merkitys. Karkotustiet kiertänyt kuva saattaa olla ainoa muisto omaisista.
Näyttelyn järjestää Ruotsinsuomalainen kulttuuriyhdistys ja sen on koonnut valtiotieteen tohtori Helena Miettinen, joka myös esittelee näyttelyn avajaistilaisuudessa.