JUHANI LOMPOLO

Juhani Lompololla on jo takanaan pitkä ura journalismia, alkaen Punkalaitumen Yhteiskoulun luokkalehdestä, jossa esittämiään tyhmyyksiä hän ei vieläkään ole kyennyt ymmärtämään.
Sen jälkeen tosin ura kehittyi useitten kesätoimittaja-aikojen kautta, joista parhaana on jäänyt mieleen aika Savon Sanomissa Kuopiossa; hän oppi melkein puhumaan suomea savoksi murtaen. Kalakukkokin sulaa. Mutta matka jatkui ja seuraava toimituspaikka oli Yleisradion TV-uutiset, jossa hän oli yhtenä ensimmäisistä välittämässä ruudussa suomalaisille uutisia Tshekkoslovakian miehityksestä.
Tässä vaiheessa alkoi kuitenkin Orientti kutsua ja hän matkusti Tokioon, missä hän opiskeli japania tunnetussa Wasedan yliopistossa ja samalla teki raportteja Ylen eri kanaville, kypäräpäisenäkin, ylioppilasmellakoitten levittyä myös Aasiaan.
Kotimaa kuitenkin kutsui, ensin radion ulkomaantoimitukseen, mistä hän välillä kävi tekemässä myös TV-ohjelmia, mm. yhtenä ensimmäisistä länsimaisista journalisteista, jotka Kiina laski sisään kuvaamaan Suuren Kulttuurivallankumouksen myllerryksiä. Orientti ei sitten laskenut otettaan ja pian hän oli auton ratissa ajamassa Monica-vaimoineen halki Aasian ja Australian, missä löytyy esimerkiksi noin 500 kilometriä pitkä piikkisuora valtatienpätkä, jossa pääasiallisinta elämää edustivat tien poikki hyppivät kengurut.
Australian matkasta tuli kirja, joka oli itse asiassa jo kolmas, Bangladeshia käsitelleen esikoisen ja salaperäisellä nimimerkillä kirjoitetun agenttiromaanin jälkeen.
Joidenkin Tokio-vuosien jälkeen tuli sitten paluu Pohjolaan, eli Ylen Skandinavian kirjeenvaihtajaksi Tukholmaan, mihin hommaan kuului mm. Grönlantikin. Ruotsi tarjosi omat aiheensa, kuten saaristossa kummitelleet sukellusveneet ja kansaa villinneet ydinvoimakiistat, joista siis nautimme edelleenkin. Tukholman ajasta oli tuloksena myös kirja "Kuningas Puukstaavi", joka yhä kertoo syvimmät väläykset ruotsalaisten sielusta, niin hyvin kuin sitä on kuvattavissa.
Mutta jälleen Orientti kutsui ja taas täytyi sinne ajaa autolla, eli hänellä on epäilyttävä kunnia olla tiettävästi ainoa suomalainen toimittaja, joka on kaksi kertaa ajanut autolla Intian läpi pohjoisesta etelään. Ei aio tehdä kolmatta kertaa. Oma ennätyksensä on myös, että hänen Tyynenmeren seikkailuihinsa kuului olla ensimmäinen suomalaistoimittaja, joka kävi keskellä valtamerta olevalla pienellä itsenäisellä Nauru-saarella, hahhah.
Sitten tuli kotipaikaksi Tokio ja työnantajaksi Helsingin Sanomat, jota hän palveli kirjeenvaihtajana yhteen menoon melkein kymmenen vuotta. Manttaaliin kuului Japanin lisäksi koko itäinen Aasia ja niinpä hän yhtenäkin vuotena oli yli 100 päivää Filippiineillä raportoimassa useista eri vallankaappausyrityksistä.
Muistiin on piirtynyt kuva makaamisesta suuren palmun takana, noin viiden muun kuulilta suojaa hakeneen kanssa. Hän oli todistamassa myös tosihistoriaa, kun Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatshov kävi tutkimassa miltä maailma näyttää Kiinan muurilta katsoen.
Mutta perheessä tapahtuneet lisäykset toivat kuitenkin mieleen Pohjolan suotuisat sosiaaliolot (pappavapaat jne...) mikä toi perheen ensin Kööpenhaminaan (ei pappavapaata) ja sen jälkeen Juutinrauman toiselle puolelle Malmöön, mistä hän siis on kirjoittanut nyt jo monia vuosia RS-lehdelle.
Pappavapaattomuus = työ myös tuotti monia kirjoja, pääasiassa Aasiaan liittyviä, joista viimeisin Suomessa julkaistu on nimeltään Samurait (Tammi 2004). Lompolo on myös Japanin peruna kirjoittanut haikurunoja, ja tällainen on yksi hänen haikuistaan kauniilla, yksinkertaisella suomenkielellä:
Hän ei pitänyt
kärsimättömyyttäänkään
kärsimyksenä.