Asiaa testamentista

RS 46/11
Lakipalstalle on kerääntynyt nivaska kysymyksiä testamentin laadinnasta ja testamentin pätevyydestä, joten lienee paikallaan muistuttaa muutamista olennaisista kohdista tällä merkityksellisellä ja melko monimutkaisella oikeusalueella.
Testamenttisäädökset ovat muuttuneett yleisten yhteiskuntamuutosten myötä. Viime vuosikymmenien avioliittolainsäädännön uudistuminen heistuu myös testamenttioikeuden alueella. Avioliittolain rinnalle on myös lainsäädännöllisesti kehittynyt niin avoliitto kuin myös partneriliitto ja perinnöjako ”lain mukaan” saattaa osoittautua yllättäväksi.
Testamentti on testamentin jättäjän viimeinen tahto siitä miten asianomaisen jäämistön kanssa menetellään kuoleman jälkeen. Testamentin laadinta on siis kuoleman tapausta varten tehtävä toimentide ja vain kuoleman tapausta varten. Aviopuolisot, avopuolisot ja partneriliitossa olevat henkilöt voivat keskinäisellä testamentilla määrätä joko koko omaisuudestaan tai osasta siitä, samoin kuin sisarukset tai ketkä tahansa henkilöt yhdessä elämisestä huolimatta.
Paitsi että jälkisäädöksen tekijän edellytetään olevan oikeustoimikelpoinen, on testamentin pätevyyden suhteen olemassa joukko määräyksiä, jotka tulee huomioida. Testamentin tekijän tai tekijöiden on itse allekirjoitettava testamentti kahden todistajan läsnäolessa. Myös testamentin todistajien suhteen on olemassa erityisvaatimuksia. Mikäli testamentin todistaja ei täytä lain määräämiä vaatimuksia tai jos todistajat eivät ole yhtä aikaa paikalla allekirjoitettaessa, on seurauksena, että testamentti ei ole pätevä.
Rintaperillisellä on testamentista huolimatta aina oikeus vaatia niin sanottuun lakiosuus, mikä määrällisesti on puolet perintöosuudesta. Näin ollen ei rintaperillistä voi testamentin avulla täysin jättää perinnöttömäksi, vaikka niin haluaisikin. Lakiosuuden saaminen perinnönjaossa vaatii kuitenkin toimenpiteitä myös rintaperilliseltä itseltään.
Vaikka testamentti sanasisällöltään onkin vapaamuotoinen, on syytä olla erittäin tarkkana muotoilusta. Liian paljon tai liian vähän voi johtaa samanlaiseen epäselvyyteen. Internetistä voi tänä päivänä kirjata ulos erilaisia muotoiluja ja valmiita kaavakkeita on myynnissä mielin määrin. Ongelmana on vain se, että valmis muotoilu ei välttämättä sovi testamentintekijälle kaikilta osin. Aika ajoin törmää testamentteihin, jossa valmiiksi painetun tekstin lisäksi on omia muutoksia, lisäyksiä, yliviivauksia tai selityksiä mitä oikeastaan tarkoittaa. Tällainen testamentti on kuin tilattu riitajuttua silmällä pitäen. Testamentti on nimittäin annettava tiedoksi perikunnalle ja kuolinpesän osakkaalla, joka katsoo testamentin loukkaavan perintöoikeuttaan, on mahdollisuus tietyn ajan sisällä moittia testamenttia.
Testamentissa voi myös antaa ohjeita omista hautajaisista, hautaamismuodosta jne, mikä on melko tavallista. Tällainen määräys ei sinänsä ole sitova, mutta parhaassa tapauksessa edesauttaa hautajaisjärjestelyjä.
Kun perhesuhteissa tapahtuu muutoksia on syytä aina tarkistaa testamenttinsa. Koska testamentti on asianomaisen viimeinen tahto ei ole olemassa sidonnaisuuksia etteikö omaa testamenttiaan voisi muuttaa, olipa aiemmin laadittu keskinäinen tai yksityinen sellainen.
Testamentissa voi myös määrätä jälkeen jätettävän omaisuuden luonteesta eri tavoin. On mahdollista määrätä tuleeko perittävä omaisuus olemaan perillisen yksityisomaisuutta, mikä järjestely suojelee omaisuuden joutumista jakoon avioerossa. Näin ollen testamentti on monessa suhteessa erinomainen oikeustoiminallinen apuväline, eikä vähiten tänä uusperheiden aikakautena.

HILKKA-RIITTA KOVANEN
Asianajaja

Vielä asiaa perunkirjoituksesta
RS 36/10

Perunkirjoituksen ei sinänsä pitäisi olla hankala toimenpide ottaen huomioon, että sellainen on jokaisen kansalaisen jälkeen tehtävä.

Näin ei kuitenkaan ole ja joskus perunkirjoitus voi venyä hyvin monimutkaiseksi jollei perukirja alusta alkaen täytä asetettuja vaatimuksia.
Mainittakoon tässä yhteydessä, että tietyissä tapauksissa, mikäli vainajan omaisuus ei riitä muuhun kuin korkeintaan hautauskustannuksiin ja vainajalla ei myöskään ollut kiinteää omaisuutta tai omistusoikeutta tonttiin, saatetaan perunkirjoitus korvata ns. kuolinpesäilmoituksella (dödsboanmälan).
Perunkirjoitus on suoritettava kolmen kuukauden sisällä kuolintapauksesta. Aika on arvioitu niin, että hautaus ennätetään tässä ajassa toimittaa ja että jäämistöstä on ennätetty saada riittävät tiedot perunkirjoitusta varten.
Perukirjan rekisteröi verottaja, jolta voi anoa lisäaikaa perunkirjoituksen pitämiseen. Hakemusperusteet on tällöin motivoitava. Huomattakoon myös, että perunkirjoituksen tekemättä jättämisestä saattaa seurata uhkasakko.
Yksi monimutkaisimmista ja myös kustannuksellisesti vaativimmista esivalmisteluista lienee sukuselvityksen tekeminen tapauksissa jolloin vainajalla ei ole rintaperillisiä. Esimerkiksi Suomessa on edelleen käytäntö, että tiedot on hankittava jokaiselta seurakunnalta erikseen mitä mahdollisia merkintöjä on olemassa lapsista ja puolisosta, minne asianomainen on muuttanut jne.
Tieto perunkirjoituksesta on annettava jokaiselle kuolinpesän osakkaalle, Amerikkaa myöten, huolimatta siitä kuinka epätodennäköiseltä vaikuttaisikin, että asianomaisella on halua, mahdollisuutta tai tarvetta saapua tilaisuuteen.
Mikäli kuolinpesän osakas on toiminut pesän omaisuuden suhteen niin, että on syytä epäillä perukirjaan annetun tiedon todenperäisyyttä, voi asiaan hakea selvitystä käräjäoikeuden avustuksella vaatimalla tiedonantajan valalle (bouppteckningsed) ja väärän valan lausunta oikeudessa on niin vakava rikos, että seurauksena voi olla vankilatuomio.
Yksityishenkilön, joka ei työkseen tee perunkirjoituksia, on syytä antaa toimenpide aina asianajajan tai vastaavan tehtäväksi. Pitkittynyt toimitus aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia ja puutteellisuuksien selvittäminen päättyy usein siihen, että lopulta on kuitenkin turvauduttava asiantuntijan apuun.
Perunkirjoituskustannus on kuolinpesältä menevä poisto ja oikein tehty perunkirja on oivallinen apuväline tulevaa perinnönjakoa silmällä pitäen.

HILKKA-RIITTA KOVANEN
Asianajaja

Nimimerkki "Tiedonhaluinen" kysyy perintö- ja lahjaverotuksen maksusta tapauksessa, jolloin lahjoittaja / perinnönantaja on Suomessa asuva henkilö ja lahjan saaja / perijä asuu Ruotsissa.
Nimimerkki tiedustelee myös testamenteissa käytettyjen ilmaisujen "omistus- ja hallintaoikeus" merkitystä verrattuna ruotsinkielen vastaaviin termeihin.

RS 13/10

Kun Ruotsin hallitus vuonna 1995 poisti lahja- ja perintöveron, herätti päätös melkoista huomiota muualla maailmassa. Perinteisesti verotusvihamielisissä maissa, kuten USA:ssa, oltiin lakimuutoksesta vähintäänkin ymmällä. Miten tasa-arvovaltio Ruotsi voi poistaa verotuksen lahjasta tai perinnöstä, jonka vastaanottaja saa ilman omia ponnisteluja ja samalla ylläpitää yhtä maailman korkeinta ansiotyöverotasoa? Lakimuutos meni läpi ilman suurempaa julkista keskustelua.
Suomessa alettiin suunnitella samankaltaista muutosta ja esimerkiksi pääministeri Vanhanen on ilmaissut myönteisen kannan vastaavan uudistuksen puolesta. Perintö- ja lahjaverotus on Suomessa edelleenkin olemassa ja aiheuttaa meille ruotsinsuomalaisille silloin tällöin päänvaivaa.
Jos Ruotsissa asuva henkilö saa lahjana tai perintönä Suomessa lahja- tai perintöverotuksen alaisena olevaa omaisuutta, ei Ruotsissa oleva asuinpaikka vapauta vastaanottajaa verovelvollisuudesta. Verotus tapahtuu tällöin Suomessa.
Ruotsin kansalaisuus ei myöskään muuta tilannetta. Lähtökohtaisesti voisi verotustilanteen määritellä niin, että perinnön jättäjän ja lahjan antajan olinpaikka on se mikä ensisijaisesti määrää kummanko maan säännöksiä sovelletaan.
Suomenkielen testamentaariset ilmaisut "omistusoikeudella" ja "hallintaoikeudella" vastaavat juridiselta sisällöltään ruotsinkielen termejä "med full äganderätt" ja "med fri förfoganderätt". Tässä yhteydessä haluan kuitenkin huomauttaa "Tiedonhaluiselle", että mikäli kysymyksessä on olemassaoleva testamentti, on syytä pyytää asiantuntevaa juristia tarkistamaan koko testamentti. Valitettavan usein näkee testamenttejä joissa "täysi omistusoikeus" on muuttunut "vapaaksi omistusoikeudeksi" ja "fri förfoganderätt" onkin "full förfoganderätt" tai vastaavaa. Asiantuntijan merkitystä testamentin laatimisessa ei voi liioin korostaa. Kun testamentin tulkintaan aika koittaa, ei asianomaiselle voi enää esittää tarkentavaa kysymystä.

HILKKA-RIITTA KOVANEN
Asianasianajaja

Nimimerkki Antero kysyy voiko yksi perillinen estää perintötilan myynnin.

RS 8/10

Vastaus: Ei mitenkään harvinaista, että perikunnan välillä syntyy erimielisyyksiä miten vanhan sukutilan kanssa menetellään. Monet perintötilat säilyvät jakamattomina vuosikausia, jopa niin että jo seuraava sukupolvi on ennättänyt asuttua kuvaan kun jako ajankohtaistuu. Sukutiloihin liittyy monenlaisia tuntemuksia ja pahimmillaan vanha perintötila muuttuukin ikäväksi riidanpesäkkeeksi.
Lähtökohtaisesti perinnönjako on yksityinen toimenpide, jonka perikunta suorittaa keskenään, mutta erimielisyyksien syntyessä tarvitaan apua ulkopuolelta. Yksi tai useampi kuolinpesän osakas voi tällöin hakea kuolinpesään pesänselvittäjän / pesänjakajan, joka selvitettyään kuolinpesän tilanteen voi suorittaa perinnönjaon. Pesänselvittäjäkään ei ilman osakkaiden suostumusta voi luovuttaa kiinteää omaisuutta, mutta pesänselvittäjällä on mahdollisuus hakea käräjäoikeudelta erityistä lupaa kiinteistön myyntiin, jonka voimalla omaisuuden voi sitten myydä.
Mikäli kuolinpesässä on jo toimitettu perinnönjako, jossa perintötila on jäänyt osakkeiden yhteisomistukseen osan murtoluvun mukaisesti ja jonka hallinnasta osakkaat sitten ovat eri mieltä, voi kiinteistön saada yhden osakkaan vastustuksesta huolimatta myyntiin hakemalla käräjäoikeudelta ”uskottua miestä” myymään kiinteistön. Tällainen ”pakkomyynti” saattaa taloudellisesti olla hyvin epäedullista, mutta tietyissä olosuhteissa ainoa mahdollinen ratkaisu.
Ruotsin ja Suomen säännökset ovat pääpiirteissään samankaltaiset. Tilan lohkomisen suhteen maanmittausviranomaisella on sanottavansa, koska lohkominen on toteutettava järkevällä tavalla, mikä käytännössä merkitsee, että mitä rajoitetumpi hehtaarimäärä sitä rajallisempi mahdollisuus lohkoa.
Perinnönjaossa toimenpiteet mitkä vaativat ulkopuolista avustusta, niinkuin pesänselvittäjän/pesänjakajan tehtävä, on kustannuksia, joista kuolinpesä pääsääntöisesti vastaa varoillaan. Poikkeuksena on jos joku osakkaista heittäytyy niin hankalaksi, että menetelmillään tahallisesti aiheuttaa lisäkustannuksia. Muut osakkaat voivat tällöin vaatia hankalan osakkaan korvaamaan osaltaan enemmän kustannuksia kuin muut.
Anteron on syytä ottaa yhteyttä Suomessa toimivaan juristiin arvioimaan juuri tämän sukutilan olosuhteet. Muutoin näissä asioissa on paikallaan muistaa pari vanhaa viisautta, nimittäin että laiha sopu on parempi kuin lihava riita, mutta myös se, että kun asiat pitkittyvät ne myös mutkistuvat.

HILKKA-RIITTA KOVANEN
Asianajaja

Kysymys: Nimimerkki ”Rantamökki” tiedustelee voiko lahjana saadun kiinteistön myydä ilman sukulaisten suostumusta. Viereisen kiinteistön omistaa saman perikunnan osakas, joka myös on aikaisempi lahjoitus. ”Rantamökki” –nimimerkki haluaa nyt luopua omistamastaan kiinteistöstä.

RS 04/10

Vastaus: Oletan, että sekä ”Rantamökin” että viereisen perikunnan osakkaan kiinteistö on lahjoitus vanhemmalta. Mikäli lahjoitus on tehty asianmukaisesti ja ilman lahjoittajan antamaa myyntirajoitusta ei myynnille ole estettä.
Jos lahjoittaja määräisi myyntirajoituksen, tulee sellainen merkitä lahjakirjaan Lahja siinä tapauksessa on ehdollinen. Kiinteistön arvo, myytynä tai myymättömänä, voi nousta esille myös tulevassa perinnönjaossa vanhempien jälkeen. Pääsääntöisesti kaikki rintaperillisille annetut lahjoitukset lahjoittajan elinaikana katsotaan ennakkoperinnöksi jos lahjakirjassa ei erityisesti mainita että lahjoitus ei sitä ole.
Suosittelen Rantamökkiläistä kääntymään juristin puoleen joka voi tarkistaa kaikki olemassaolevat asiapaperit ja neuvoa miten kiinteistön suhteen on edullisinta tässä tilanteessa toimia.

HILKKA-RIITTA KOVANEN
Asianajaja

Kysymys: Eräs inkeriläissyntyinen lukijamme kysyy mahdollisuuksista muuttaa asumaan Suomeen ja Suomen kansalaisuuden hakemisesta ilmoituksen kautta. Hän asuu nyt Ruotsissa, mutta vanhempansa asuivat Suomessa jonne muuttivat jo neuvostovallan aikana. Lukijamme on täysi-ikäinen henkilö.

Vastaus: Inkeriläisillä ja muilla suomalaisperäisillä entisillä Neuvostoliiton kansalaisilla on ollut erityisoikeus hakea maahanmuuttolupaa Suomeen ja Suomen kansalaisuutta jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Määrällisesti näiden parin vuosikymmenen aikana näitä maahanmuuttajia on ennättänyt karttua yli kolmeenkymmentä tuhatta henkilöä, mikä Suomen oloissa on melkoinen määrä.
Inkerinsuomalaiset saavat edelleenkin hakeutua Suomeen, mutta oleskeluluvan myöntämisen suhteen on odotettavissa muutoksia siten, että oleskeluluvan myöntäminen jatkossa tullaan pääpiirteittäin tekemään samojen periaatteiden mukaan kuin mikä koskee kaikkia oleskeluluvan hakijoita. Suomen- tai ruotsinkielen taito on haettaessa etu, kuin myös omaiskytkentä.
Muutosehdotuksen suhteen on esitetty kriittisiä ilmaisuja, kun taas puolustajat väittävät maahanmuuttajan täten kytkeytyvän tehokkaammin työmarkkinoille.
Suomen kansalaisuus voidaan myöntää henkilölle, joka täyttää säädetyt vaatimukset kansalaisuuden saamiseksi. Muodollisesti kansalaisuuden saa joko hakemalla tai ilmoittamalla. Tältä osin neuvoisin lukijaamme ottamaan yhteyttä suoraan Suomen maahanmuttovirastoon tai konsultoimaan maahanmuuttoasioihin perehtynyttä juristia, joka voi tehdä kokonaisarvion mahdollisuuksista. Kansalaisuusilmoituksen voi jättää Suomessa paikalliselle poliisille, joka tehtyään alustavan tutkimuksen ilmoittajan tilanteesta toimittaa asian eteenpäin maahanmuuttoviraston harkintaan ja mikäli vastaus lopulta olisi kielteinen on päätöksestä aina mahdollisuus valittaa hallinto-oikeuteen.

HILKKA-RIITTA KOVANEN
Asianajaja

Kysymys: Pitäisikö omistusasunto lahjoittaa, kysyy nimimerkki ”Kahden kauppa” ja jatkaa: 70-luvun alussa ostimme vaimoni kanssa asumisoikeusasunnon (bostadsrätt), joka vuosien mittaan on noussut arvossa hintavaihteluista huolimatta.
Kauppakirjat olen ainostaan minä allekirjoittanut ja kun tilastojen mukaan me miehet lähdemme tästä maallisesta temmellyksestä naisia aiemmin, niin miten käy asunnollemme jos minä kuolen ennen vaimoani?
Meillä on yksi yhteinen lapsi. Asia lienee liiankin yksinkertainen, mutta meille epäselvä.
”Kahden kauppa”

RS 46/09

Vastaus: Pohjoismaiden perintölainsäädäntö on tunnetusti monimutkainen ja kysymyksesi oikeutettu.
Kuolematapauksen sattuessa puolisoiden omaisuus merkitään perukirjaan ja teidän kohdallanne ei ole väliä omistatko koko asunnon vai vain puolet siitä ja vaimosi toisen puolen. Sinun ei siis tarvitse lahjoittaa puolta osuutta asunnosta vaimollesi. Lapsenne on yhteinen ja oletan että kaikki omaisuutenne on avio-omaisuutta.
Jos sen sijaan lapsi olisi liitosta jonkun toisen kuin vaimosi kanssa (särkullbarn) ja haluaisit varmistaa sen että asunto jää vaimollesi, olisi syytä harkita asunnon tai asunnon puoliskon siirtoa, mikä voi tapahtua esimerkiksi avioehtosopimuksella siten, että vaimosi omaisuus muutetaan yksityiseksi omaisuudeksi tai pesänjaolla avioliiton aikana.
Siinä tapauksessa on syytä kääntyä juristin puoleen avustamaan asiapapereiden laatimisessa.
Kun teidän ”kahden kauppa” on kestänyt noinkin kauan on todella hyvä että olet ottanut nämä asiat harkintaan ja liian yksinkertaisia kysymyksiä pertöoikeuden piirissä ei ainakaan allekirjoittanut ole kohdannut.

HILKKA-RIITTA KOVANEN
Asianajaja