RS 8/10
Nimimerkki Antero kysyy voiko yksi perillinen estää perintötilan myynnin.

Vastaus: Ei mitenkään harvinaista, että perikunnan välillä syntyy erimielisyyksiä miten vanhan sukutilan kanssa menetellään. Monet perintötilat säilyvät jakamattomina vuosikausia, jopa niin että jo seuraava sukupolvi on ennättänyt asuttua kuvaan kun jako ajankohtaistuu. Sukutiloihin liittyy monenlaisia tuntemuksia ja pahimmillaan vanha perintötila muuttuukin ikäväksi riidanpesäkkeeksi.
Lähtökohtaisesti perinnönjako on yksityinen toimenpide, jonka perikunta suorittaa keskenään, mutta erimielisyyksien syntyessä tarvitaan apua ulkopuolelta. Yksi tai useampi kuolinpesän osakas voi tällöin hakea kuolinpesään pesänselvittäjän / pesänjakajan, joka selvitettyään kuolinpesän tilanteen voi suorittaa perinnönjaon. Pesänselvittäjäkään ei ilman osakkaiden suostumusta voi luovuttaa kiinteää omaisuutta, mutta pesänselvittäjällä on mahdollisuus hakea käräjäoikeudelta erityistä lupaa kiinteistön myyntiin, jonka voimalla omaisuuden voi sitten myydä.
Mikäli kuolinpesässä on jo toimitettu perinnönjako, jossa perintötila on jäänyt osakkeiden yhteisomistukseen osan murtoluvun mukaisesti ja jonka hallinnasta osakkaat sitten ovat eri mieltä, voi kiinteistön saada yhden osakkaan vastustuksesta huolimatta myyntiin hakemalla käräjäoikeudelta ”uskottua miestä” myymään kiinteistön. Tällainen ”pakkomyynti” saattaa taloudellisesti olla hyvin epäedullista, mutta tietyissä olosuhteissa ainoa mahdollinen ratkaisu.
Ruotsin ja Suomen säännökset ovat pääpiirteissään samankaltaiset. Tilan lohkomisen suhteen maanmittausviranomaisella on sanottavansa, koska lohkominen on toteutettava järkevällä tavalla, mikä käytännössä merkitsee, että mitä rajoitetumpi hehtaarimäärä sitä rajallisempi mahdollisuus lohkoa.
Perinnönjaossa toimenpiteet mitkä vaativat ulkopuolista avustusta, niinkuin pesänselvittäjän/pesänjakajan tehtävä, on kustannuksia, joista kuolinpesä pääsääntöisesti vastaa varoillaan. Poikkeuksena on jos joku osakkaista heittäytyy niin hankalaksi, että menetelmillään tahallisesti aiheuttaa lisäkustannuksia. Muut osakkaat voivat tällöin vaatia hankalan osakkaan korvaamaan osaltaan enemmän kustannuksia kuin muut.
Anteron on syytä ottaa yhteyttä Suomessa toimivaan juristiin arvioimaan juuri tämän sukutilan olosuhteet. Muutoin näissä asioissa on paikallaan muistaa pari vanhaa viisautta, nimittäin että laiha sopu on parempi kuin lihava riita, mutta myös se, että kun asiat pitkittyvät ne myös mutkistuvat.

Hilkka-Riitta Kovanen
Asianajaja

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

RS 04/10
Kysymys: Nimimerkki ”Rantamökki” tiedustelee voiko lahjana saadun kiinteistön myydä ilman sukulaisten suostumusta. Viereisen kiinteistön omistaa saman perikunnan osakas, joka myös on aikaisempi lahjoitus. ”Rantamökki” –nimimerkki haluaa nyt luopua omistamastaan kiinteistöstä.

Vastaus: Oletan, että sekä ”Rantamökin” että viereisen perikunnan osakkaan kiinteistö on lahjoitus vanhemmalta. Mikäli lahjoitus on tehty asianmukaisesti ja ilman lahjoittajan antamaa myyntirajoitusta ei myynnille ole estettä.
Jos lahjoittaja määräisi myyntirajoituksen, tulee sellainen merkitä lahjakirjaan Lahja siinä tapauksessa on ehdollinen. Kiinteistön arvo, myytynä tai myymättömänä, voi nousta esille myös tulevassa perinnönjaossa vanhempien jälkeen. Pääsääntöisesti kaikki rintaperillisille annetut lahjoitukset lahjoittajan elinaikana katsotaan ennakkoperinnöksi jos lahjakirjassa ei erityisesti mainita että lahjoitus ei sitä ole.
Suosittelen Rantamökkiläistä kääntymään juristin puoleen joka voi tarkistaa kaikki olemassaolevat asiapaperit ja neuvoa miten kiinteistön suhteen on edullisinta tässä tilanteessa toimia.

Hilkka-Riitta Kovanen
Asianajaja

Kysymys: Eräs inkeriläissyntyinen lukijamme kysyy mahdollisuuksista muuttaa asumaan Suomeen ja Suomen kansalaisuuden hakemisesta ilmoituksen kautta. Hän asuu nyt Ruotsissa, mutta vanhempansa asuivat Suomessa jonne muuttivat jo neuvostovallan aikana. Lukijamme on täysi-ikäinen henkilö.

Vastaus: Inkeriläisillä ja muilla suomalaisperäisillä entisillä Neuvostoliiton kansalaisilla on ollut erityisoikeus hakea maahanmuuttolupaa Suomeen ja Suomen kansalaisuutta jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Määrällisesti näiden parin vuosikymmenen aikana näitä maahanmuuttajia on ennättänyt karttua yli kolmeenkymmentä tuhatta henkilöä, mikä Suomen oloissa on melkoinen määrä.
Inkerinsuomalaiset saavat edelleenkin hakeutua Suomeen, mutta oleskeluluvan myöntämisen suhteen on odotettavissa muutoksia siten, että oleskeluluvan myöntäminen jatkossa tullaan pääpiirteittäin tekemään samojen periaatteiden mukaan kuin mikä koskee kaikkia oleskeluluvan hakijoita. Suomen- tai ruotsinkielen taito on haettaessa etu, kuin myös omaiskytkentä.
Muutosehdotuksen suhteen on esitetty kriittisiä ilmaisuja, kun taas puolustajat väittävät maahanmuuttajan täten kytkeytyvän tehokkaammin työmarkkinoille.
Suomen kansalaisuus voidaan myöntää henkilölle, joka täyttää säädetyt vaatimukset kansalaisuuden saamiseksi. Muodollisesti kansalaisuuden saa joko hakemalla tai ilmoittamalla. Tältä osin neuvoisin lukijaamme ottamaan yhteyttä suoraan Suomen maahanmuttovirastoon tai konsultoimaan maahanmuuttoasioihin perehtynyttä juristia, joka voi tehdä kokonaisarvion mahdollisuuksista. Kansalaisuusilmoituksen voi jättää Suomessa paikalliselle poliisille, joka tehtyään alustavan tutkimuksen ilmoittajan tilanteesta toimittaa asian eteenpäin maahanmuuttoviraston harkintaan ja mikäli vastaus lopulta olisi kielteinen on päätöksestä aina mahdollisuus valittaa hallinto-oikeuteen.

Hilkka-Riitta Kovanen
Asianajaja

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

RS 46/09

Kysymys: Pitäisikö omistusasunto lahjoittaa, kysyy nimimerkki ”Kahden kauppa” ja jatkaa: 70-luvun alussa ostimme vaimoni kanssa asumisoikeusasunnon (bostadsrätt), joka vuosien mittaan on noussut arvossa hintavaihteluista huolimatta.
Kauppakirjat olen ainostaan minä allekirjoittanut ja kun tilastojen mukaan me miehet lähdemme tästä maallisesta temmellyksestä naisia aiemmin, niin miten käy asunnollemme jos minä kuolen ennen vaimoani?
Meillä on yksi yhteinen lapsi. Asia lienee liiankin yksinkertainen, mutta meille epäselvä.
”Kahden kauppa”

Vastaus: Pohjoismaiden perintölainsäädäntö on tunnetusti monimutkainen ja kysymyksesi oikeutettu.
Kuolematapauksen sattuessa puolisoiden omaisuus merkitään perukirjaan ja teidän kohdallanne ei ole väliä omistatko koko asunnon vai vain puolet siitä ja vaimosi toisen puolen. Sinun ei siis tarvitse lahjoittaa puolta osuutta asunnosta vaimollesi. Lapsenne on yhteinen ja oletan että kaikki omaisuutenne on avio-omaisuutta.
Jos sen sijaan lapsi olisi liitosta jonkun toisen kuin vaimosi kanssa (särkullbarn) ja haluaisit varmistaa sen että asunto jää vaimollesi, olisi syytä harkita asunnon tai asunnon puoliskon siirtoa, mikä voi tapahtua esimerkiksi avioehtosopimuksella siten, että vaimosi omaisuus muutetaan yksityiseksi omaisuudeksi tai pesänjaolla avioliiton aikana.
Siinä tapauksessa on syytä kääntyä juristin puoleen avustamaan asiapapereiden laatimisessa.
Kun teidän ”kahden kauppa” on kestänyt noinkin kauan on todella hyvä että olet ottanut nämä asiat harkintaan ja liian yksinkertaisia kysymyksiä pertöoikeuden piirissä ei ainakaan allekirjoittanut ole kohdannut.
Hilkka-Riitta Kovanen
Asianajaja