|
Asiaa
testamentista
RS 46/11
Lakipalstalle on kerääntynyt nivaska kysymyksiä
testamentin laadinnasta ja testamentin pätevyydestä,
joten lienee paikallaan muistuttaa muutamista olennaisista
kohdista tällä merkityksellisellä ja
melko monimutkaisella oikeusalueella.
Testamenttisäädökset ovat muuttuneett
yleisten yhteiskuntamuutosten myötä. Viime
vuosikymmenien avioliittolainsäädännön
uudistuminen heistuu myös testamenttioikeuden alueella.
Avioliittolain rinnalle on myös lainsäädännöllisesti
kehittynyt niin avoliitto kuin myös partneriliitto
ja perinnöjako ”lain mukaan” saattaa
osoittautua yllättäväksi.
Testamentti on testamentin jättäjän viimeinen
tahto siitä miten asianomaisen jäämistön
kanssa menetellään kuoleman jälkeen.
Testamentin laadinta on siis kuoleman tapausta varten
tehtävä toimentide ja vain kuoleman tapausta
varten. Aviopuolisot, avopuolisot ja partneriliitossa
olevat henkilöt voivat keskinäisellä
testamentilla määrätä joko koko
omaisuudestaan tai osasta siitä, samoin kuin sisarukset
tai ketkä tahansa henkilöt yhdessä elämisestä
huolimatta.
Paitsi että jälkisäädöksen
tekijän edellytetään olevan oikeustoimikelpoinen,
on testamentin pätevyyden suhteen olemassa joukko
määräyksiä, jotka tulee huomioida.
Testamentin tekijän tai tekijöiden on itse
allekirjoitettava testamentti kahden todistajan läsnäolessa.
Myös testamentin todistajien suhteen on olemassa
erityisvaatimuksia. Mikäli testamentin todistaja
ei täytä lain määräämiä
vaatimuksia tai jos todistajat eivät ole yhtä
aikaa paikalla allekirjoitettaessa, on seurauksena,
että testamentti ei ole pätevä.
Rintaperillisellä on testamentista huolimatta aina
oikeus vaatia niin sanottuun lakiosuus, mikä määrällisesti
on puolet perintöosuudesta. Näin ollen ei
rintaperillistä voi testamentin avulla täysin
jättää perinnöttömäksi,
vaikka niin haluaisikin. Lakiosuuden saaminen perinnönjaossa
vaatii kuitenkin toimenpiteitä myös rintaperilliseltä
itseltään.
Vaikka testamentti sanasisällöltään
onkin vapaamuotoinen, on syytä olla erittäin
tarkkana muotoilusta. Liian paljon tai liian vähän
voi johtaa samanlaiseen epäselvyyteen. Internetistä
voi tänä päivänä kirjata ulos
erilaisia muotoiluja ja valmiita kaavakkeita on myynnissä
mielin määrin. Ongelmana on vain se, että
valmis muotoilu ei välttämättä sovi
testamentintekijälle kaikilta osin. Aika ajoin
törmää testamentteihin, jossa valmiiksi
painetun tekstin lisäksi on omia muutoksia, lisäyksiä,
yliviivauksia tai selityksiä mitä oikeastaan
tarkoittaa. Tällainen testamentti on kuin tilattu
riitajuttua silmällä pitäen. Testamentti
on nimittäin annettava tiedoksi perikunnalle ja
kuolinpesän osakkaalla, joka katsoo testamentin
loukkaavan perintöoikeuttaan, on mahdollisuus tietyn
ajan sisällä moittia testamenttia.
Testamentissa voi myös antaa ohjeita omista hautajaisista,
hautaamismuodosta jne, mikä on melko tavallista.
Tällainen määräys ei sinänsä
ole sitova, mutta parhaassa tapauksessa edesauttaa hautajaisjärjestelyjä.
Kun perhesuhteissa tapahtuu muutoksia on syytä
aina tarkistaa testamenttinsa. Koska testamentti on
asianomaisen viimeinen tahto ei ole olemassa sidonnaisuuksia
etteikö omaa testamenttiaan voisi muuttaa, olipa
aiemmin laadittu keskinäinen tai yksityinen sellainen.
Testamentissa voi myös määrätä
jälkeen jätettävän omaisuuden luonteesta
eri tavoin. On mahdollista määrätä
tuleeko perittävä omaisuus olemaan perillisen
yksityisomaisuutta, mikä järjestely suojelee
omaisuuden joutumista jakoon avioerossa. Näin ollen
testamentti on monessa suhteessa erinomainen oikeustoiminallinen
apuväline, eikä vähiten tänä
uusperheiden aikakautena.
HILKKA-RIITTA KOVANEN
Asianajaja
Vielä
asiaa perunkirjoituksesta
RS 36/10
Perunkirjoituksen ei sinänsä pitäisi
olla hankala toimenpide ottaen huomioon, että sellainen
on jokaisen kansalaisen jälkeen tehtävä.
Näin ei kuitenkaan ole ja joskus perunkirjoitus
voi venyä hyvin monimutkaiseksi jollei perukirja
alusta alkaen täytä asetettuja vaatimuksia.
Mainittakoon tässä yhteydessä, että
tietyissä tapauksissa, mikäli vainajan omaisuus
ei riitä muuhun kuin korkeintaan hautauskustannuksiin
ja vainajalla ei myöskään ollut kiinteää
omaisuutta tai omistusoikeutta tonttiin, saatetaan perunkirjoitus
korvata ns. kuolinpesäilmoituksella (dödsboanmälan).
Perunkirjoitus on suoritettava kolmen kuukauden sisällä
kuolintapauksesta. Aika on arvioitu niin, että
hautaus ennätetään tässä ajassa
toimittaa ja että jäämistöstä
on ennätetty saada riittävät tiedot perunkirjoitusta
varten.
Perukirjan rekisteröi verottaja, jolta voi anoa
lisäaikaa perunkirjoituksen pitämiseen. Hakemusperusteet
on tällöin motivoitava. Huomattakoon myös,
että perunkirjoituksen tekemättä jättämisestä
saattaa seurata uhkasakko.
Yksi monimutkaisimmista ja myös kustannuksellisesti
vaativimmista esivalmisteluista lienee sukuselvityksen
tekeminen tapauksissa jolloin vainajalla ei ole rintaperillisiä.
Esimerkiksi Suomessa on edelleen käytäntö,
että tiedot on hankittava jokaiselta seurakunnalta
erikseen mitä mahdollisia merkintöjä
on olemassa lapsista ja puolisosta, minne asianomainen
on muuttanut jne.
Tieto perunkirjoituksesta on annettava jokaiselle kuolinpesän
osakkaalle, Amerikkaa myöten, huolimatta siitä
kuinka epätodennäköiseltä vaikuttaisikin,
että asianomaisella on halua, mahdollisuutta tai
tarvetta saapua tilaisuuteen.
Mikäli kuolinpesän osakas on toiminut pesän
omaisuuden suhteen niin, että on syytä epäillä
perukirjaan annetun tiedon todenperäisyyttä,
voi asiaan hakea selvitystä käräjäoikeuden
avustuksella vaatimalla tiedonantajan valalle (bouppteckningsed)
ja väärän valan lausunta oikeudessa on
niin vakava rikos, että seurauksena voi olla vankilatuomio.
Yksityishenkilön, joka ei työkseen tee perunkirjoituksia,
on syytä antaa toimenpide aina asianajajan tai
vastaavan tehtäväksi. Pitkittynyt toimitus
aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia
ja puutteellisuuksien selvittäminen päättyy
usein siihen, että lopulta on kuitenkin turvauduttava
asiantuntijan apuun.
Perunkirjoituskustannus on kuolinpesältä menevä
poisto ja oikein tehty perunkirja on oivallinen apuväline
tulevaa perinnönjakoa silmällä pitäen.
HILKKA-RIITTA KOVANEN
Asianajaja
Useampi lukijamme on tiedustellut
perunkirjoitusta koskevista yksityiskohdista, joten on
paikallaan selvittää muutamia perusasioita tästä
lakisääteisestä ”tilinpäätöksestä”,
joka väistämättä kunkin kohdalle sattuu
ennemmin tai myöhemmin.
RS 30/10
Monella on sellainen käsitys, että perunkirjoitus
ja perinnönjako on yhtenäinen toimi. Kysymyksessä
on kuitenkin kaksi eri oikeustoimenpidettä, vaikkakin
näillä on yhteyksiä.
Luulen käsityksen periytyvän ajoilta, jolloin
pitkien ja vaivaloisten välimatkojen vuoksi hautajaiset,
perunkirjoitus ja perinnönjako suoritettiin samalla
kertaa kun omaiset olivat yhtä aikaa paikalla. Lukijat
muistanevat Mikael Niemen Vittula –romaanin värikkään
kuvauksen hautajaisten jälkeisestä perinnönjaosta
suvun kokoonnuttua Pajalan perintötilalle.
Todellisuus on toista. Kukin toimenpide vaatii oman aikansa.
Kun perintövero poistettiin vuonna 1995, hävisi
myös perunkirjoituksen perustehtävä perintöveron
laskennan pohjana oleminen. Tällöin heräsi
kysymys perunkirjoituksen merkityksestä oikeustoimenpiteenä
ylipäätänsä.
Oikeustoimenpiteenä perukirjoituksella on edelleen
huomattava merkitys ja yksi tärkeimmistä on
edesauttaa tulevan perinnönjaon toteuttamista.
Kun perunkirjoitus on lakisääteinen, toisin
sanoen, perukirja on lakimääräisesti laadittava
ja rekisteröitävä tietyllä tavalla
ja tietyn ajan sisällä tullakseen oikeusvoimaiseksi,
niin perinnönjako puolestaan on yksityinen toimenpide,
mikä käytännössä merkitsee, että
perikunta voi itsenäisesti päättää
miten vainajan jäämistön kanssa menetellään.
Perukirja on tässä yhteydessä erinomainen
instrumentti. Se tiedottaa jaettavasta omaisuudesta, mahdollisesta
testamentista, suoritetuista tai vaadittavista pesänjaoista
jne.
On kuitenkin muistettava, että perukirjaan merkityn
omaisuuden arvo ei välttämättä ole
sama kuin perinnönjaossa käytettävät
omaisuusarvot. Perintöveron aikana omaisuus arvioitiin
perukirjaan mahdollisimman alas. Omaisuuden arvo voi vaihdella
ajan myötä ja muutokset saattavat olla rajut.
Ajankohtainen esimerkki on finanssikriisin aikaansaamat
arvopaperimuutokset, jotka perunkirjoituksesta perinnönjakoon
pahimmillaan ovat kellahtaneet plussasta miinukseen.
Veroviranomainen, joka myös on rekisteriviranomainen,
on velvollinen neuvomaan perunkirjoitusasioissa, mutta
en voi tässä yhteydessä olla nostamatta
varoituksen huutomerkkiä, ei niin että verottajan
informaatio olisi väärää, mutta valitettavan
usein puutteellista. Veroviranomaisella ei luonnollisestikaan
ole mahdollisuutta syventyä yksityistapauksiin ja
käytännössä törmää
tavan takaa tilanteeseen, jossa perikunta omatoimisesti
on laatinut perukirjan vajavaisin sukuselvityksin, väärin
omaisuusarvioinnein, ilman tositteita kutsusta perunkirjoitukseen,
puutteellisin valtakirjoin ja muodollisin virhein.
Tulen tulevalla lakipalstalla selvittämään
tarkemmin mitä perukirjan laadinnassa on huomioitava
ja mitä oikeudellisia keinoja kuolinpesän osakkaalla
on käytettävissä virheellisen tai puutteellisen
perukirjan suhteen.
Siihen asti toivotan Lakipalstan lukijoille oikein hyvää
kesää.
HILKKA-RIITTA KOVANEN
Asianajaja
Nimimerkki "Tiedonhaluinen" kysyy
perintö- ja lahjaverotuksen maksusta tapauksessa,
jolloin lahjoittaja / perinnönantaja on Suomessa
asuva henkilö ja lahjan saaja / perijä asuu
Ruotsissa.
Nimimerkki tiedustelee myös testamenteissa käytettyjen
ilmaisujen "omistus- ja hallintaoikeus" merkitystä
verrattuna ruotsinkielen vastaaviin termeihin.
RS 13/10
Kun Ruotsin hallitus vuonna 1995 poisti lahja- ja perintöveron,
herätti päätös melkoista huomiota
muualla maailmassa. Perinteisesti verotusvihamielisissä
maissa, kuten USA:ssa, oltiin lakimuutoksesta vähintäänkin
ymmällä. Miten tasa-arvovaltio Ruotsi voi
poistaa verotuksen lahjasta tai perinnöstä,
jonka vastaanottaja saa ilman omia ponnisteluja ja samalla
ylläpitää yhtä maailman korkeinta
ansiotyöverotasoa? Lakimuutos meni läpi ilman
suurempaa julkista keskustelua.
Suomessa alettiin suunnitella samankaltaista muutosta
ja esimerkiksi pääministeri Vanhanen on ilmaissut
myönteisen kannan vastaavan uudistuksen puolesta.
Perintö- ja lahjaverotus on Suomessa edelleenkin
olemassa ja aiheuttaa meille ruotsinsuomalaisille silloin
tällöin päänvaivaa.
Jos Ruotsissa asuva henkilö saa lahjana tai perintönä
Suomessa lahja- tai perintöverotuksen alaisena
olevaa omaisuutta, ei Ruotsissa oleva asuinpaikka vapauta
vastaanottajaa verovelvollisuudesta. Verotus tapahtuu
tällöin Suomessa.
Ruotsin kansalaisuus ei myöskään muuta
tilannetta. Lähtökohtaisesti voisi verotustilanteen
määritellä niin, että perinnön
jättäjän ja lahjan antajan olinpaikka
on se mikä ensisijaisesti määrää
kummanko maan säännöksiä sovelletaan.
Suomenkielen testamentaariset ilmaisut "omistusoikeudella"
ja "hallintaoikeudella" vastaavat juridiselta
sisällöltään ruotsinkielen termejä
"med full äganderätt" ja "med
fri förfoganderätt". Tässä
yhteydessä haluan kuitenkin huomauttaa "Tiedonhaluiselle",
että mikäli kysymyksessä on olemassaoleva
testamentti, on syytä pyytää asiantuntevaa
juristia tarkistamaan koko testamentti. Valitettavan
usein näkee testamenttejä joissa "täysi
omistusoikeus" on muuttunut "vapaaksi omistusoikeudeksi"
ja "fri förfoganderätt" onkin "full
förfoganderätt" tai vastaavaa. Asiantuntijan
merkitystä testamentin laatimisessa ei voi liioin
korostaa. Kun testamentin tulkintaan aika koittaa, ei
asianomaiselle voi enää esittää
tarkentavaa kysymystä.
HILKKA-RIITTA KOVANEN
Asianasianajaja
Nimimerkki Antero kysyy voiko yksi
perillinen estää perintötilan myynnin.
RS
8/10
Vastaus: Ei mitenkään harvinaista,
että perikunnan välillä syntyy erimielisyyksiä
miten vanhan sukutilan kanssa menetellään.
Monet perintötilat säilyvät jakamattomina
vuosikausia, jopa niin että jo seuraava sukupolvi
on ennättänyt asuttua kuvaan kun jako ajankohtaistuu.
Sukutiloihin liittyy monenlaisia tuntemuksia ja pahimmillaan
vanha perintötila muuttuukin ikäväksi
riidanpesäkkeeksi.
Lähtökohtaisesti perinnönjako on yksityinen
toimenpide, jonka perikunta suorittaa keskenään,
mutta erimielisyyksien syntyessä tarvitaan apua
ulkopuolelta. Yksi tai useampi kuolinpesän osakas
voi tällöin hakea kuolinpesään pesänselvittäjän
/ pesänjakajan, joka selvitettyään kuolinpesän
tilanteen voi suorittaa perinnönjaon. Pesänselvittäjäkään
ei ilman osakkaiden suostumusta voi luovuttaa kiinteää
omaisuutta, mutta pesänselvittäjällä
on mahdollisuus hakea käräjäoikeudelta
erityistä lupaa kiinteistön myyntiin, jonka
voimalla omaisuuden voi sitten myydä.
Mikäli kuolinpesässä on jo toimitettu
perinnönjako, jossa perintötila on jäänyt
osakkeiden yhteisomistukseen osan murtoluvun mukaisesti
ja jonka hallinnasta osakkaat sitten ovat eri mieltä,
voi kiinteistön saada yhden osakkaan vastustuksesta
huolimatta myyntiin hakemalla käräjäoikeudelta
”uskottua miestä” myymään
kiinteistön. Tällainen ”pakkomyynti”
saattaa taloudellisesti olla hyvin epäedullista,
mutta tietyissä olosuhteissa ainoa mahdollinen
ratkaisu.
Ruotsin ja Suomen säännökset ovat pääpiirteissään
samankaltaiset. Tilan lohkomisen suhteen maanmittausviranomaisella
on sanottavansa, koska lohkominen on toteutettava järkevällä
tavalla, mikä käytännössä merkitsee,
että mitä rajoitetumpi hehtaarimäärä
sitä rajallisempi mahdollisuus lohkoa.
Perinnönjaossa toimenpiteet mitkä vaativat
ulkopuolista avustusta, niinkuin pesänselvittäjän/pesänjakajan
tehtävä, on kustannuksia, joista kuolinpesä
pääsääntöisesti vastaa varoillaan.
Poikkeuksena on jos joku osakkaista heittäytyy
niin hankalaksi, että menetelmillään
tahallisesti aiheuttaa lisäkustannuksia. Muut osakkaat
voivat tällöin vaatia hankalan osakkaan korvaamaan
osaltaan enemmän kustannuksia kuin muut.
Anteron on syytä ottaa yhteyttä Suomessa toimivaan
juristiin arvioimaan juuri tämän sukutilan
olosuhteet. Muutoin näissä asioissa on paikallaan
muistaa pari vanhaa viisautta, nimittäin että
laiha sopu on parempi kuin lihava riita, mutta myös
se, että kun asiat pitkittyvät ne myös
mutkistuvat.
HILKKA-RIITTA KOVANEN
Asianajaja
Kysymys: Nimimerkki ”Rantamökki”
tiedustelee voiko lahjana saadun kiinteistön myydä
ilman sukulaisten suostumusta. Viereisen kiinteistön
omistaa saman perikunnan osakas, joka myös on aikaisempi
lahjoitus. ”Rantamökki” –nimimerkki
haluaa nyt luopua omistamastaan kiinteistöstä.
RS
04/10
Vastaus: Oletan, että sekä
”Rantamökin” että viereisen perikunnan
osakkaan kiinteistö on lahjoitus vanhemmalta. Mikäli
lahjoitus on tehty asianmukaisesti ja ilman lahjoittajan
antamaa myyntirajoitusta ei myynnille ole estettä.
Jos lahjoittaja määräisi myyntirajoituksen,
tulee sellainen merkitä lahjakirjaan Lahja siinä
tapauksessa on ehdollinen. Kiinteistön arvo, myytynä
tai myymättömänä, voi nousta esille
myös tulevassa perinnönjaossa vanhempien jälkeen.
Pääsääntöisesti kaikki rintaperillisille
annetut lahjoitukset lahjoittajan elinaikana katsotaan
ennakkoperinnöksi jos lahjakirjassa ei erityisesti
mainita että lahjoitus ei sitä ole.
Suosittelen Rantamökkiläistä kääntymään
juristin puoleen joka voi tarkistaa kaikki olemassaolevat
asiapaperit ja neuvoa miten kiinteistön suhteen
on edullisinta tässä tilanteessa toimia.
HILKKA-RIITTA KOVANEN
Asianajaja
Kysymys:
Eräs inkeriläissyntyinen lukijamme kysyy mahdollisuuksista
muuttaa asumaan Suomeen ja Suomen kansalaisuuden hakemisesta
ilmoituksen kautta. Hän asuu nyt Ruotsissa, mutta
vanhempansa asuivat Suomessa jonne muuttivat jo neuvostovallan
aikana. Lukijamme on täysi-ikäinen henkilö.
Vastaus: Inkeriläisillä ja
muilla suomalaisperäisillä entisillä
Neuvostoliiton kansalaisilla on ollut erityisoikeus
hakea maahanmuuttolupaa Suomeen ja Suomen kansalaisuutta
jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Määrällisesti
näiden parin vuosikymmenen aikana näitä
maahanmuuttajia on ennättänyt karttua yli
kolmeenkymmentä tuhatta henkilöä, mikä
Suomen oloissa on melkoinen määrä.
Inkerinsuomalaiset saavat edelleenkin hakeutua Suomeen,
mutta oleskeluluvan myöntämisen suhteen on
odotettavissa muutoksia siten, että oleskeluluvan
myöntäminen jatkossa tullaan pääpiirteittäin
tekemään samojen periaatteiden mukaan kuin
mikä koskee kaikkia oleskeluluvan hakijoita. Suomen-
tai ruotsinkielen taito on haettaessa etu, kuin myös
omaiskytkentä.
Muutosehdotuksen suhteen on esitetty kriittisiä
ilmaisuja, kun taas puolustajat väittävät
maahanmuuttajan täten kytkeytyvän tehokkaammin
työmarkkinoille.
Suomen kansalaisuus voidaan myöntää henkilölle,
joka täyttää säädetyt vaatimukset
kansalaisuuden saamiseksi. Muodollisesti kansalaisuuden
saa joko hakemalla tai ilmoittamalla. Tältä
osin neuvoisin lukijaamme ottamaan yhteyttä suoraan
Suomen maahanmuttovirastoon tai konsultoimaan maahanmuuttoasioihin
perehtynyttä juristia, joka voi tehdä kokonaisarvion
mahdollisuuksista. Kansalaisuusilmoituksen voi jättää
Suomessa paikalliselle poliisille, joka tehtyään
alustavan tutkimuksen ilmoittajan tilanteesta toimittaa
asian eteenpäin maahanmuuttoviraston harkintaan
ja mikäli vastaus lopulta olisi kielteinen on päätöksestä
aina mahdollisuus valittaa hallinto-oikeuteen.
HILKKA-RIITTA KOVANEN
Asianajaja
Kysymys:
Pitäisikö omistusasunto lahjoittaa, kysyy
nimimerkki ”Kahden kauppa” ja jatkaa: 70-luvun
alussa ostimme vaimoni kanssa asumisoikeusasunnon (bostadsrätt),
joka vuosien mittaan on noussut arvossa hintavaihteluista
huolimatta.
Kauppakirjat olen ainostaan minä allekirjoittanut
ja kun tilastojen mukaan me miehet lähdemme tästä
maallisesta temmellyksestä naisia aiemmin, niin
miten käy asunnollemme jos minä kuolen ennen
vaimoani?
Meillä on yksi yhteinen lapsi. Asia lienee liiankin
yksinkertainen, mutta meille epäselvä.
”Kahden kauppa”
RS
46/09
Vastaus:
Pohjoismaiden perintölainsäädäntö
on tunnetusti monimutkainen ja kysymyksesi oikeutettu.
Kuolematapauksen sattuessa puolisoiden omaisuus merkitään
perukirjaan ja teidän kohdallanne ei ole väliä
omistatko koko asunnon vai vain puolet siitä ja
vaimosi toisen puolen. Sinun ei siis tarvitse lahjoittaa
puolta osuutta asunnosta vaimollesi. Lapsenne on yhteinen
ja oletan että kaikki omaisuutenne on avio-omaisuutta.
Jos sen sijaan lapsi olisi liitosta jonkun toisen kuin
vaimosi kanssa (särkullbarn) ja haluaisit varmistaa
sen että asunto jää vaimollesi, olisi
syytä harkita asunnon tai asunnon puoliskon siirtoa,
mikä voi tapahtua esimerkiksi avioehtosopimuksella
siten, että vaimosi omaisuus muutetaan yksityiseksi
omaisuudeksi tai pesänjaolla avioliiton aikana.
Siinä tapauksessa on syytä kääntyä
juristin puoleen avustamaan asiapapereiden laatimisessa.
Kun teidän ”kahden kauppa” on kestänyt
noinkin kauan on todella hyvä että olet ottanut
nämä asiat harkintaan ja liian yksinkertaisia
kysymyksiä pertöoikeuden piirissä ei
ainakaan allekirjoittanut ole kohdannut.
HILKKA-RIITTA KOVANEN
Asianajaja
|