26.5 lauantai

Aamiaisella saa kahvia, joka jää viikon ajan päivän ainoaksi kofeiinikicksiksi. Joillakin on Nescafea mukana, mutta aikaa kahvinkeittelemiseen ei juuri jää. Kofeiiniriippuvaiset käpristelevät ensimmäiset päivät päänsäryssä.
Heti aamutuimaan suuntaamme kohti Laamatemppeliä, jossa tutustumme paikkaan ja sen historiaan.

Laamatemppelin värimaailma on loistava. Paikalla on niinikään valtava buddhapatsas, joka kasvaa edelleen. Munkit lisäävät patsaan päälle edelleen lisää kultaa, joten patsaan arvo nousee vuosi vuodelta. Patsas on jo nyt Quinnesin ennätysten kirjassa.

Matkamme jatkuu Silkkikauppaan, jossa meille esitellään silkin tuotantoa toukasta silkkipeittoon. Viimeksi mainittuja joukkomme ostaa mukaan tuhansilla kruunuilla, sillä myyjät vakuuttavat peiton auttavan yhteen jos toiseenkin vaivaan, muun muassa reumatismiin. Silkkipeitolle voi roiskuttaa aamukahviakin. Myyjä vakuuttaa, ettei peitto varsinaisesti kastu. Tehtaanmyymälässä valtaosaan iskee ostohulluus - taas.
Muotinäytöksessä näemme paitsi vaatteita myös aasialaista kauneutta.
Silkkikaupassa syödyn lounaan jälkeen matka jatkuu Kiellettyyn kaupunkiin, jonne menemme vähän matkan päästä avonaisilla minibusseilla, sillä kuumuudessa käveleminen saattaisi olla osalle liikaa. Kolme bussia riittää juuri ja juuri. Istumme Teuvo Nevalan ja Paavo Pellin kanssa viimeisen auton takapuskurilla. Joku heiluttaa nyrkkiä: meidän luullaan matkustavan pummilla.
Helena esittelee Kielletyn kaupungin historiaa suhteellisen perusteellisesti. Yksi matkalaisista ehtii kadotakin inhimillinen väärinkäsityksen seurauksena, mutta löytää ehjänä takaisin.

Illastamme hotellissa, jossa tarjoillaan paitsi kiinalaisia ruokia, myös pitsaa ja pastaa. Niiden, jotka eivät juo riisiviinaa, juomat kaadetaan pöydälle. Alkoholi desinfioi. Ilta jatkuu Pekingin oopperalla, teatteriesityksellä, jonka juuret juontavat kauas historiaan. Esityksen sulattaminen englannin kielisestä tekstityksestä huolimatta on jokseenkin vaikeaa. Uni painaa silmäluomia. Seuraavana päivänä Helena lohduttaa: esitys menee helposti ohi kiinalaisiltakin.

27.5 sunnuntai

Monilla on takana useampi uneton yö ja vaikka väsymys painaa aikaa sen huomaamiseen ei jää.
Kiinalaista ystävällisyyttä voittaa tuskin mikään. Aamiaisravintolan tarjoilija huutaa jo kaukaa: "Hi, you again!" ja kantaa pöytään kahvia. Pentti Katainen puikkelehtii kahviseuraksi ja kertoo elämästään kahden maan, Ruotsin ja Espanjan, välillä.
Päivä alkaa vierailulla Kesäpalatsissa, keisarin kesämökillä, joka kuhisee turisteja.
Matkalla pysähdymme helmiviljelmälle, jossa tutustumme paitsi simpukoiden kasvatukseen, myös itse tuotteisiin. Ainakin Sirkka Nevala saa äitienpäivälahjaksi kauniit siniset helmet.
Kesäpalatsi rakennettiin jo kauan aikaa sitten, mutta Ranskan ja Britannian joukot tuhosivat sen oopiumsodan päätteeksi. Leski keisarinna rakennutti paikan uudelleen vuonna 1888, jonka jälkeen paikka on tuhottu ja uudelleen rakennettu vielä kertaalleen 1900-luvun alussa. Palatsi käsittää 294 hehtaaria maata.
Kesäpalatsin puutarha on vihreä. Rakennusten kattoja reunustavat tuhannet maalaukset. Jo ne tekevät paikasta elämyksen.
Kesäpalatsin vieressä liplattaa tekojärvi. Pieni laiva vie vastarannalle. Menemme taas syömään.
Tällä kertaa tarjolla on japanilaista sushia. Sushi jakaa nelihenkisen pöytäseurueemme mielipiteet. Sirkka Isosalo ja Kaija Pöllänen eivät innostu raa-asta kalasta, mutta ruoka on hyvää, vaikka emme Japanissa olekaan.
Sushin jälkeen on vuorossa lisää makuelämyksiä. Kiinassa ei juoda kahvia vaan teetä ja jatkamme teeseremoniaan, jossa saamme oppitunnin teekultuurista ja maistamme kuutta eri teelajia. Oikeat teenystävät voivat ostaa kotiinsa viemisiksi aitoa kiinalaista teetä. Vihreän teenystäväksi itsensä tunnustava Raili Rantala ostaa vuoden satsin kerralla ja laskee tehneensä muutaman tuhannen kruunun voiton.
Pekingissä useimmat matkailijat sairastuvat ostohulluuteen. Iltapäivä menee paikallisilla markkinoilla. Matkalaiset ahtautuvat ulos tavaratalosta isojen kassien kanssa. Valtaosa ostaa pääasiassa vaatteita ja useimmat ovat yksimielisiä siitä, että tinkimällä ostaminen on varsin rankkaa, mikä ei silti hidasta ostovimmaa. Tavaratalon pihalla kiinalainen poika tulee kauppaamaan meille asuntoa, jonka jätämme ainakin vielä kolmantena päivänä hankkimatta.
Illastamme paikallisessa ravintolassa. Ruoka on hyvää ja jotta paikallinen ruokakultuuri saisi ansaitsemansa arvon täytyisi siitä kirjoittaa kokonaan oma juttu. Sillä aikaa kun me syömme, kuljettajamme Linus hakee meille liput teatteriin, jossa esitetään acrobatiaa.
Esitys kestää noin 1,5 tuntia ja lupaan: jo sen takia kannattaa tulla Pekingiin. Mitkään sanat tai kuvat eivät riitä kuvaamaan aivan huikeita ja visuaalisesti kauniita esityksiä. Aivan loistavaa! Herätän vieressäni istuvan matkanjohtajamme Taito Arkkukankaan. 19 kertaa Pekingissä käyneelle kaikki ei ole välttämättä enää yhtä ihmeellistä.
Akrobaattien oma historia juontaa tavallisesti maaseudun köyhiin oloihin, joissa vanhemmilla ei ole varaa kouluttaa lapsia, joilloin heidät lähetetään akrobaattikouluun. Harjoitteleminen aloitetaan nuorena ja ura esiintyjänä loppuu verrattain nuorena. Sen jälkeen akrobaateilla on mahdollisuus jatkaa kouluttajana tai palata maaseudulle. 99 prosenttia jatkaa Helenan mukaan elämäänsä kaupungissa.

- - -

Turistille Pekingin suurin vaara on ehdottomasti liikenne eikä pelkästään polkupyörät vaan nykykehityksen mukaan henkilöautot. Aamu alkoi auton peruuttaessa päälleni. Hengen pelasti todennäköisesti täysi selkäreppu, joka pehmensi iskua mersun jyrätessä kumoon. Tärähdys tuntui selässä vielä seuraavalla viikollakin.

28.5 maanantai

Herätys 6.30, mutta kukaan ei valita. Jet lag on jo edellisten päivien murheita. Päivän pääkohteena on noin 100 km päässä kaupungista sijaitseva Kiinan muuri ja sen pääkaistale, jolla ovat käyneet myös monet valtiomiehet. Aamu enteilee kuumaa päivää.
Matkalla pysähdymme emalisia esineitä valmistavaan pieneen tehtaaseen, jossa pääasiassa maaseudulta kotoisin olevat käsityöläiset valmistavat emalisia vateja, vaaseja, tauluja ja muuta vastaavaa. Valtaosa tavaroista menee vientiin. Turistit ostavat yhtä jos toista.
Pistäydymme niinikään Henkien tiellä, jonne rakennetuille puistokaduille on haudattu edesmenneet hallitsijat ja kauan aikaa sitten myös heidän jäljelle jääneet puolisonsa elävältä. Kävelemme lyhyen tieosuuden päästä päähän. Henkien tietä vartioi eläinpatsaiden rivistö. Joku hieroo tien toisessa päässä olevan kilpikonnan nenää. Yksi hieronta vastaa yhtä elinvuotta. Nyt olisi ollut tilaisuus hankkia itselleen pitkä elämä.
Matka jatkuu muurille. Transsibirinen rautatie kulkee tien vieressä. Muuri lähestyy.
Saamme kaksi tuntia aikaa katsella omatoimisesti muuria. Valittavana on kaksi reittiä. Joko suurien massojen suosima kevyempi puoli tai jyrkempi ja vaikeakulkuisempi reitti, jota ei valitse itseni ja Nadja Jedroumin, 20, lisäksi kukaan muu. Vaikeampikulkuisemmalla reitillä saa kulkea rauhassa. Muurilla kuljeskelee vain muutama uskalias eikä reitti ole sittenkään vaikea. Kolmannella tornilla avautuu näkymä vuorille. Tuuli on puhaltaa lippalakin alas laaksoon. Vielä jää aikaa spurtata turistien suosimalle puolelle.
Ennen kotiinpaluuta monet tekevät ostoksia kaupasta, josta tavarat rahdataan suoraan hotelliin.

Illastamme aivan vuoden 2008 Olympialaisten pääareenan vieressä olevassa thairavintolassa. Lähtiessä jokainen saa ranteeseensa onnennauhan (tee se itse: leikkaa pala punaista villalankaa ja sido se ranteeseen; oikeaan, jos olet nainen, vasempaan, jos olet mies). Osa on varannut illaksi hieronnan. Loput suunnistavat jälleen ostoksille.

29.5 tiistai

Aamuherätys 6.30. Suuntamme puistoon katsomaan pekingiläisten eläkeläisten aamujumppaa, tai chia. Jotkut tanssivatkin. Suomalaisia ei ole laisinkaan vaikea saada innostumaan.
Kaikki tykästyvät eläkesysteemiin, josta Helena kertoo jälleen kerran informatiivisesti. Pekingiläiset naiset eläköityvät 55-vuotiaina, miehet 60-vuotiaina. Sen jälkeen jokainen voi ostaa entisen työnantajansa nimissä kortin, joka oikeuttaa ilmaisen pääsyn kaikkiin kaupungin puistoihin. Puistoissa käydään aamujumpalla ja tuttavia tapaamassa. Sosiaalinen toiminta pitää vireänä ja jumppa kunnossa.
Falungongin harjoittaminen on tänä päivänä liikkeen politisoitumisen vuoksi kiellettyä.
Monet ryhmäläisistämme kokeilevat puiston tarjoamia virikkeitä ja joukkomme 82-vuotias sotaveteraani Onni Viitakannas antaa nuoremmille mallia punnerruslaitteessa. Pariskunta Nevala antautuu tanssin tahtiin ja pian paikallinen herrasmies pokaa Kaija Pölläsen foxin pyörteisiin. Rauno Seppälä hakee kiinalaisen daamin tanssiin.
Jatkamme tutustumiskierrosta kunnalliseen päiväkotiin. Lapset ovat nukkumassa, mutta saamme käydä katsomassa uinuvia pienokaisia. Pari lasta vilkuttaa unenpöpperöisinä sängystä.

Tutustumme Pekingin vanhan kaupungin pieniin kujiin, jonne otamme riksakyydin. Halukkaat voivat kiivetä Rumputorniin, josta avautuu näkymä uhanalaisen vanhan kaupungin ylle. Pilvenpiirtäjät eivät ole kaukana kulttuurihistoriallisesta kohteesta, joka säilyy sijoillaan ainakin olympialaisten yli. Sen jälkeisestä ei vielä kukaan tiedä. Lounastamme kiinalaisen perheen luona. Verraten isossa talossa asuvan kolmihenkisen perheen vanhemmat ovat loihtineet pöytään ruokaa koko 38 päiselle ryhmällemme. He kertovat omasta arjesta ja elämästään. Ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla. Kulttuureissa on tietenkin eroja.

Matka jatkuu jalan. Joku valittaa kuumuutta, mutta Antiikkikatu ei ole pitkä.
Linus vie joukkomme hotelliin. Ennen illallista on vapaa-aikaa. Lähden etsimään internetkahvilaa, mutta aika menee kävellessä paikallisia kujia. Lopulta internettiin ei jää enää aikaa.
Illastamme hotellissa. Ruokailu alkaa yllättäen laululla. Ja må hon leva raikuu. Yhdellä matkalaisistamme on syntymäpäivä.
Ilta on vielä nuori. Joukkomme karaokemies Raimo Seppälä on tuonut Ruotsista mukanaan suomalaisia karaokelevyjä, jotka hän vie pyörimään paikallisen karaokebaarin laitteisiin. Seppälä on houkutellut miltei koko joukon Pekingin yöhön. Suomalainen musiikki soi, mutta tvkuvan koko on Seppälän cd-levylle väärä eikä teksti näy. Muutamat käyvät pyörähtämässä parit tanssit - kadehdi Hurmio.
Lopulta Jaana Wikén ja Katarina Friden antavat Abban raikua. Osa lähtee aikaisin kotiin. Jotkut istuvat pitempään. Peking näyttää öiset kasvonsa.

30.5 keskiviikko

Ryhmällämme on vapaapäivä eikä tiedossa ole järjestettyä ohjelmaa. Valtaosa suunnistaa, ei niin yllättävää, ostoksille.
Lähden kiertelemään sivukatuja ja paikkoja, joissa vuoden 2008 olympialaisiin valmistautuva kaupunki näyttää kontrastinsa.
Istun puistoon tutkimaan karttaa. Vieressäni istuu paikallisia pappoja, jotka ovat ulkoiluttamassa - ei koiria, sillä koiran pitäminen kaupungissa on järjestyksen pidon vuoksi varsin kallista ja koiravero on pakko maksaa - vaan häkkilintuja. Lintuhäkit roikkuvat oksilla ja papat pelaavat keskenään korttia kunnes joku tulee katsomaan mukanani olevaa kirjaa. Joku kysyy mistä olen kotoisin. Kysymys, johon en osaa koskaan vastata. Ruotsi sekoitetaan ulkoeuroopassa tavallisesti Sveitsiin, joten sanon suosiolla Suomesta. Naamat vääntyvät iloiseen hymyyn. Joku pyytää toistamaan sanan "Beijing" ja toistattaa sitä niin kauan kunnes kuulostan kiinalaiselta - vai kuulostanko. Mahdoton sanoa. Kaikki nauravat.
Aion käydä eläintarhassakin, jonne pääsee helpoiten metrolla. Pekingin metro on varmasti maailman yksinkertaisin ja lippu suuntaan maksaa kolme kruunua.
Vielä metrotunnelissa eläintarhan uloskäynti on merkitty englanniksi. Kadulla vastaan tulee kylttejä – kiinaksi, ja vain kiinaksi. Lähden kartta apuna suunnistamaan. Kiinalaiset neuvovat auliisti - myös väärään suuntaan. Kolmannella yrityksellä tärppää. Olen menossa eläintarhalle päin ja paikka löytyy. Eläintarhassa käyskentelee kuutisen tuhatta eläintä, myös pandoja.
Syön paikallisessa nuorten aikuisten suosimassa lounasravintolassa. Pöytään tulee automaattisesti lusikka ja haarukka. Pyydän puikkoja. Epäuskoinen tarjoilija äimistelee hetken aikaa, mutta tuo puikot sekä kaksi muuta tarjoilijaa katsomaan. Onneksi olen harjoitellut lounassusheilla jo kotona.
Palaan metrolla kotikujille. Koko matka on ollut paahdetta ja aurinkoa. Sataa ensimmäisen kerran vettä. Ukkonen jyrisee kauempana ja huomaan kaupunkia syleilevän ilmansaasteen.
Käyn kirjakaupassa hypeltämässä kiinalaisia kirjoja ja jatkan Tiananmeren aukiolle lukemaan. Sataa vettä.

Illalla suuntaamme kaupungin kuuluisimpaan ravintolaan syömään Pekingin ankkaa, jossa on monien muiden suurten valtiomiesten tapaan illastaneet myös Göran Persson ja kuningas Carl XVI Gustaf - neljännessä kerroksessa. Kiinalaisen ajattelutavan mukaan ylempänä istuvat ovat arvoasteikossa hieman korkeammalla. Söimme viidennessä kerroksessa. Koko joukkomme on työnsankareita, jos ei muuta. Olen varma asiasta.

Ilta päättyy Linuksen kyydittäessä joukkomme läpi Pekingin tummenevan yön. Tiananmeren aukiolla loistavat valot himmenevät bussin sukkuloidessa yötä vasten rauhoittuvassa liikenteessä. On aika pakata - eikä kukaan ole varma mahtuuko kaikki ostokset omiin matkalaukkuihin. Miltei kaikki matkalaisemme ovat yksimielisiä siitä, että matka oli hintansa väärti ja enemmänkin. Peking on paikka, jonne on pakko palata.

HANNELE HÄMÄLÄINEN

Varsinainen juttu Lukijamatkasta on julkaistu RS:n numerossa 23/07, torstaina 7.6.
Lisää vastaavista Kiinan matkoista voi kysyä Resekontaktenista, Eskilstunan konttori, Puh. 016-14 72 30, email: info.eskilstuna@resekontakten.com
Taito Arkkukangas puhuu suomea